Erityisopettaja / Koivikkopuiston koulutalo
Sivistyspalvelujen palvelualue, Perusopetus

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 10.1.2022

Perusopetuksessa työskentelemme yhdessä tamperelaisten lasten ja nuorten parhaaksi. Tuemme lapsen ja nuoren kasvua, kehitystä ja oppimista lapsi- ja oppilaslähtöisesti yhteistyössä perheen kanssa. Käytössämme on monipuoliset suuren kaupungin tarjoamat asiantuntijapalvelut ja moniammatilliset verkostot. Kehitämme toimintaa aktiivisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa. Perusopetuksen oppilasmäärä on noin 18 000. Henkilöstö muodostuu 2000 alan ammattilaisesta.

Haemme Puistokoulun Koivikkopuiston koulutaloon erityisopettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2022 - 4.6.2022 väliselle ajalle.

Koivikkopuiston koulutalolla erityisopettajan sijaisuus on Tays Keskussairaalan lastenosastoilla tehtävää vieriopettajan työtä. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä sekä taitoa työskennellä moniammatillisessa työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti. Lisäksi arvostamme hyviä pedagogisia taitoja ja oppilaslähtöisyyttä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät asetuksen 986/1998 mukaan. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat voidaan ottaa huomioon.

Edellytämme hyvää opetussuunnitelman tuntemusta ja sähköisten opetusmenetelmien hallintaa.

Eduksi katsotaan 1-9 luokka-asteiden oppisisältöjen hallinta sekä kokemus sairaalaopetuksesta, monialaisissa verkostoissa toimimisesta ja perhetyöstä.

Käytämme viroissa koeaikaa, joka vuotta lyhyemmissä määräaikaisissa tehtävissä voi olla enintään puolet virkasuhteen kestosta.

Tehtävään valitun tulee ennen viransijaisuuden vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikostaustaote.

Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Puistokoulun rehtori Tuila Saarentaus, puh. 040 571 1465. Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 24.1.2022.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja tehtävästä antaa Puistokoulun rehtori Tuila Saarentaus, puh. 040 571 1465. Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1541212
  • Tehtäväalue: Koulutus ja opetus
  • Työsuhde: Määräaikainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere, Pirkanmaa, Tampere