Erikoislaboratoriomestari
Jyväskylän yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.5.2019

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2 500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi.



Haettavana on
erikoislaboratoriomestarin tehtävä 1.8.2019 alkaen toistaiseksi.


Liikuntatieteiden koulutus ja tutkimus on keskitetty maassamme Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan. Liikuntaa ja terveyttä, niiden välisiä yhteyksiä sekä liikunnan ja terveyden edistämistä tarkastellaan monitieteisesti, päämääränä terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin lisääminen elämänkulun eri vaiheissa.  


Tiedekunnan valtakunnallisiin tehtäviin kuuluu keskeisesti liikunnan- ja terveystiedon sekä terveystieteiden (fysioterapia) opettajankoulutus. Tiedekunnassa on liikuntatieteiden ja terveystieteiden koulutusalat. Tiedekunnassa on kolme tieteenalaryhmää: liikuntabiologia, liikunnan käyttäytymis-yhteiskuntatieteet ja terveystieteet. Tiedekunnassa toimii kolme tutkimuskeskusta: Neuromuscular Research Center, Gerontologian tutkimuskeskus sekä Terveyden edistämisen tutkimuskeskus.  


Erikoislaboratoriomestarin tehtävä sijoittuu liikuntatieteellisen tiedekunnan 10-henkiseen laboratoriotiimiin erityisesti bioanalytiikan osa-alueelle. Erikoislaboratoriomestari tuottaa analyysejä ja kehittää analyysimenetelmiä liikuntatieteellisen tiedekunnan eri tutkimusryhmien tarpeisiin. Erikoislaboratoriomestarin tehtävässä painottuvat ensisijaisesti verinäytteiden ottaminen ja käsittely sekä nukleiinihappo- ja proteiinitason analyysit veri-, kudos- että soluviljelynäytteistä. Lisäksi tehtävään sisältyy laboratorion välinehuoltoon ja yleiseen ylläpitoon kuuluvia tehtäviä yhteistyössä muun laboratoriohenkilöstön kanssa. Erikoislaboratoriomestarin työtehtäviin kuuluu myös laboratoriossa työskentelevien tutkijoiden ja opiskelijoiden (kandidaatti-, maisteri- ja tohtoriopiskelijat) avustamista, neuvontaa ja ohjausta.


Hakijalta edellytetään bioanalyytikon (AMK tai YAMK) tai vastaavaa koulutusta. Hakijan osaamisalueena tulee olla biokemian, solu- ja molekyylibiologian ja genetiikan menetelmät, sekä kokemusta ja näyttöä näiden menetelmien käytännön hallinnasta. Eduksi luetaan kokemus erilaisiin kliinisiin kuormituskokeisiin liittyvistä tehtävistä sekä asiantuntemus solu- ja molekyylibiologisista menetelmistä. Tehtävässä odotetaan myös valmiutta/kyvykkyyttä menetelmien kehittämisessä ja soveltamisessa liikuntatieteelliseen tutkimukseen. Tehtävän menestyksellistä hoitamista edesauttavat hyvä englannin kielen taito, kyky sekä itsenäiseen työskentelyyn että tiimityöhön ja analyyttinen sekä kriittinen oman työn arviointi ja kehittäminen.


Laboratoriomestarin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön tehtävien vaativuustason 6 (2 092,99 €/kk) perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa 6-50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.


Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja:   akatemiatutkija Eija Laakkonen, eija.k.laakkonen@jyu.fi, puh. +358408053588.


Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:

1) Hakemus
2) Ansioluettelo (cv)
3) Muu liite, jolla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.

Hakemus tulee jättää viimeistään 6.6.2019 sähköisellä hakulomakkeella.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1269970
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 6.6.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Jyväskylä