Elintarviketyöntekijä Kasvis Gallerialle
RTK-Henkilöstöpalvelu

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 14.9.2021

Kasvis Galleria Oy:n toiminta alkoi vuonna 1992 Peltolan perheen maatilalla Kuopion Vehmasmäessä. Yrityksen kasvaessa ja vuosien kuluessa maatilan tarjoamat tilat jäivät auttamatta pieniksi, jolloin oli luontevaa siirtyä Leväsen tuotantotiloihin. Osaksi Juustoportti-konsernia Kasvis Galleria liittyi vuonna 2010. Samana vuonna tehtiin suuria investointeja tuotantolinjoihin. Nykyään herkullisten kasvisruokien parissa työskentelee noin 30 ruoka-alan ammattilaista, sesonkien aikana väkimäärä jopa tuplaantuu. Kasvis Galleria on tunnettu herkullisista tuotteistaan, sekä innovatiivisesta tuotekehityksestään läpi Suomen.

 

Haluaisitko juuri sinä olla osa Kasvis Gallerian tarinaa? Etsimme nyt reippaita ja innokkaita elintarviketyöntekijöitä työskentelemään tuotantoomme ainakin tämän vuoden loppuun saakka.

 

Olet tehtävään sopiva henkilö, jos sinulla on positiivinen asenne työntekoa kohtaan, nautit fyysisestä työstä sekä pidät rutiineista ja ripeästä työtahdista. Työpäiväsi pitävät sisällään erilaisia tuotannon ja pakkaamon tehtäviä.

 

Elintarvikealan-, kokin- tai suurtalouspuolen koulutus tai aiempi työkokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi, mutta tärkeintä on, että olet ripeä ja innokas tarttumaan työhön säilyttäen positiivisen tekemisen fiiliksen kiireenkin keskellä. Työssä velvoitetaan hygieniapassia ja tarvittaessa avustamme sen suorittamisessa.

 

Työ on vuorotyötä, sesongissa kolmessa vuorossa ja alkaa sopimuksen mahdollisimman pian. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, kokoaikaisen työn ainakin vuoden 2021 loppuun saakka, lisäksi saat käyttöösi kattavat työterveyshuoltopalvelut sekä kulttuuri- ja liikuntasetelit tukemaan hyvinvointiasi myös vapaa-ajalla.

 

Kiinnostuitko paikasta? Haluamme toimia vallitsevassa koronatilanteessa vastuullisesti ja turvallisesti, joten tarjoamme sinulle mahdollisuuden työhaastatteluun rekrytoijamme kanssa etänä puhelin- tai videohaastattelua hyödyntäen. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.

 

Lisätietoa tehtävästä antaa arkisin klo 9-15  Susanna Koponen p. 044 765 0120 tai susanna.koponen@rtkhenkilostopalvelu.fi

 

Etsitkö työtä vaiko työlle ammattitaitoista tekijää? RTK-Henkilöstöpalvelu on monipuolisesti palveleva valtakunnallinen henkilöstöpalvelutalo. Me RTK-Henkilöstöpalvelussa olemme erikoistuneet yritysten henkilöstöratkaisuihin ja tehtävänämme on yhdistää parhaat palvelut ja tekijät– nopeasti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti. Toimintamme perustuu asiakkaidemme tarpeiden aitoon ymmärtämiseen sekä pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin. Tavoitteenamme on löytää jokaiseen työhön osaava tekijä. Toimintamme perusta ovat työntekijämme, joille olemme luotettava työnantaja. Katso sinua lähinnä palveleva toimipisteemme www.rtkhenkilostopalvelu.fi.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot