Elektroniikkasuunnittelija
RTK-Henkilöstöpalvelu

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.10.2018

Environics Oy on Mikkelissä toimiva kansainvälinen turvallisuusalan teknologiayritys.
Oma reilun 60 henkilön tiimi ja yhteistyöverkosto operoi lähes 50 maassa ja yli 30 vuotisen historian aikana Environics Oy on kehittänyt erityisosaamisensa palvelemaan asiakkaita vaarallisten aineiden ilmaisussa.
Tuotevalikoimaan kuuluvat kemiallisten, biologisten ja radiologisten aineiden (CBRN) ilmaisulaitteet ja –järjestelmät. Asiakkaita ovat puolustusorganisaatiot, muut viranomaiset ja teollisuus, joille Environics Oy haluaa olla paras ja pitkäaikainen kumppani CBRN -ratkaisuissa.

Toiminnan edelleen kasvaessa Mikkelin pääkonttoriin haetaan nyt ELEKTRONIIKKASUUNNITTELIJAA.

Työtehtävien hoitamisessa edellytetään kytkentä- ja piirilevysuunnittelutaitoja sekä sulautetun ohjelmistosuunnittelun hallitsemista (vähintään C-kieli).
Environics Oy on kansainvälisesti toimiva yritys, joten englanninkielen sujuva osaaminen on myös eduksi tehtävien menestyksekkäälle hoitamiselle.
Suunnittelun lisäksi valittu henkilö toimii työssään myös laitteisto- ja järjestelmätestaustehtävien parissa.

Päivittäisiin tehtäviin kuuluu mm. piirikorttisuunnittelua, sulautetun ohjelmiston suunnittelua sekä erityyppisiä testauksia.

Työssäsi olet osa tiimiä ja teet yhteistyötä oman organisaation eri osa-alueiden lisäksi myös asiakasrajapinnassa, joten kommunikointitaidot ovat avainasemassa tehtävää suorittaessasi. Lisäksi arvostamme ongelmanratkaisukykyä sekä kykyä itsenäiseen ja systemaattiseen työhön.

Mikäli haastava ja monipuolinen työ kansainvälisessä ja kasvavassa yrityksessä kiinnostaa, niin jätä hakemuksesi oheisen hakulomakkeen kautta mahdollisimman pikaisesti.
Paikka täytetään ja työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja antaa RTK-Henkilöstöpalvelu Oy:n rekrytointivastaava Jouni Korhonen, 0400 480 613 tai jouni.korhonen@rtkpalvelu.fi

Etsitkö työtä vaiko työlle ammattitaitoista tekijää? RTK-Henkilöstöpalvelu on monipuolisesti palveleva valtakunnallinen henkilöstöpalvelutalo. Me RTK-Henkilöstöpalvelussa olemme erikoistuneet yritysten henkilöstöratkaisuihin ja tehtävänämme on yhdistää parhaat palvelut ja tekijät– nopeasti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti. Toimintamme perustuu asiakkaidemme tarpeiden aitoon ymmärtämiseen sekä pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin. Tavoitteenamme on löytää jokaiseen työhön osaava tekijä. Toimintamme perusta ovat työntekijämme, joille olemme luotettava työnantaja. Katso sinua lähinnä palveleva toimipisteemme www.rtkhenkilostopalvelu.fi.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1195692
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 30.11.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Mikkeli