Drone-operaattori
Barona Teollisuus Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.5.2019

Haemme kansainväliselle suuryritykselle Drone-operaattoreita Helsinkiin.

Työssäsi osallistut yhdessä tiimisi kanssa drone-toimitusten testaamiseen pääkaupunkiseudulla. Työtehtäviisi kuuluu mm. dronekaluston huoltoa ja operointia, testausalueiden valmistelua ja muuta drone-toimitusten testaamiseen liittyvää organisointia sekä raportointia.

Saat tehtävään kattavan perehdytyksen ja sinulla ei tarvitse olla entuudestaan kokemusta drone-operoinnista. Toivomme sinulta kuitenkin soveltuvaa koulutusta sekä kokemusta esimerkiksi elektroniikka-asentajan työstä. Voit olla myös jo kokeneempi konkari esimerkiksi ilmakuvauspalveluiden puolella. Tiimisi tulee olemaan kansainvälinen, joten tehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää sujuvaa kirjallista ja suullista englannin kielen taitoa. Sinulla tulee olla myös B-ajokortti. Toivomme sinulta myös valmiutta matkustaa tarvittaessa noin kahden viikon mittaiseen koulutukseen Yhdysvaltoihin, tai Australiaan.

Tarjoamme sinulle erittäin mielenkiintoisen tehtävän yhdessä maailman tunnetuimmissa yrityksissä kilpailukykyisellä palkkauksella. Työt alkavat nopealla aikataululla heti oikeiden henkilöiden löydyttyä ja työsuhde solmitaan Baronan kanssa. Työsuhde on vuoden (12kk) mittainen, mutta hyvin tehtävässä pärjäävällä voi olla mahdollisuus myös pidempiaikaiseen työsuhteeseen.

Haethan tehtävään mahdollisimman pian, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Kerromme mielellämme lisätietoja tehtävään liittyen ja voitkin soittaa Baronalla Katri Hyppäselle p. 050 439 9785

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1269081
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 2.6.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Puhelin: 050 439 9785
  • Sijainti: Helsinki