Diakoniatyöntekijä
Ikaalisten seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.4.2019

Haemme virkaan oma-aloitteista, hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot omaavaa itsenäiseen työskentelyyn pystyvää diakonian ammattilaista. Uusi viranhaltija pääsee tekemään monipuolisesti diakoniatyötä, mutta painopisteenä on yksinäisyyden haasteeseen vastaaminen vapaaehtoistoiminnan kehittämisen kautta, yhteistyön kehittäminen sekä uusien kohtaamispaikkojen ja -muotojen rakentaminen. Virkaan kuuluu myös rippikouluryhmän ohjaajana toimiminen vuosittain. Viranhaltijalta edellytetään mahdollisuutta käyttää omaa autoa työssään.

Diakonian viran kelpoisuusehtona on piispainkokouksen hyväksymä diakonian virkatutkinto (AMK). Virkaan valittavan on oltava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen.

Virkaan valitulta edellytetään KL 6:33 §:n mukaisen rikosrekisteriotteen ja KL 6:16 §:n mukaisen lääkärintodistuksen (T-lomake) esittämistä. Virassa sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Virka täytetään 1.6.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Viran palkka määräytyy vaativuusryhmä 502 mukaan.

Hakuaika päättyy 26.4. klo 16. Haastattelut järjestetään 29.4. ja kirkkoneuvosto tekee päätöksen valinnasta 3.5.

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1258221
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: Vanha Tampereentie 6, 39500 Ikaalinen
  • Sijainti: Ikaalinen
  • Lisätietoja antaa: Kirkkoherra Juha Aila 0447440040