Diakonian virka
Simon seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.8.2019

 

1.11.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan

 

Diakonian viranhaltijan työ Simon seurakunnassa on maalaisseurakunnan monipuolista diakoniatyötä painottuen ikäihmisten kohtaamiseen. Odotamme valittavalta työntekijältä sosiaalisuutta, asioihin tarttuvaa työotetta ja oma-aloitteisuutta. Seurakuntamme diakoniatyössä on painotettu myös yhteistyötä julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.     

 

Viran kelpoisuusehdot on määritelty Kirkkohallituksen päätöksessä nro 124 tietyiltä hengellisen työn viranhaltijoilta vaadittavista tutkinnoista.  Virkaan valitun tulee olla Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Viran hoitaminen edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.  

 

Virkaan valittavan tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan (T-lomake) sekä rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote. Viran täytössä sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Palkkaus on kirkon virka- ja työehtosopimuksen mukainen (vaativuusryhmä 502). Peruspalkan lisäksi maksetaan viranhaltijan työkokemukseen perustuvaa palkanosaa (enintään 15 % peruspalkasta).

 

Hakemukset tulee toimittaa joko sähköpostitse osoitteeseen simon.seurakunta@evl.fi tai postitse: Simon seurakunta, Simontie 6, 95200 SIMO. Hakemusten on oltava perillä viimeistään tiistaina 2.9.2019 klo 15.00.

 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1291398
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Sähköposti: Lähetä sähköpostia
  • Sijainti: Simo
  • Lisätietoja antaa: vs. kirkkoherra Pauli Kivioja, p. 040 358 0390