(Poistunut julkaisusta)

Diakonian viranhaltijan sijainen
Kajaanin seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 30.4.2018

Haemme diakoniatyöntekijää ajalle 2.7. - 31.12.2018

Palvelutoiminnan tiimiin kuuluu yhdeksän diakoniatyöntekijää, kaksi perheneuvojaa, viisi pappia ja kanttori.

Tehtävä sisältää yleistä diakoniatyötä, vastaanotto- ja kotikäyntityötä, ryhmien ohjaamista, leiri- ja retkityötä sekä jumalanpalveluksissa avustamista.

Pätevyysvaatimuksena on Kirkkohallituksen säädöskokoelman nro 122 mukainen diakonian virkaan kelpuuttava tutkinto. Valitun tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Valitulta odotetaan oma-aloitteisuutta, ammatillista ja itsenäistä työotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote ennen viransijaisuuden vastaanottamista.

Otamme vastaan vain KirkkoHR-rekrytointipalvelun kautta saapuneita hakemuksia. Hakuaika päättyy 18.5.2018 klo 15.00.

Lisätietoja tehtävästä antavat vastaava diakonian viranhaltija Elina Ingman puh. 044 744 4321 tai e-mail: elina.ingman@evl.fi sekä diakonian viranhaltija Anneli Kemppainen puh. 044 744 4322 tai e-mail: anneli.kemppainen@evl.fi