(Poistunut julkaisusta)

Diakonian viranhaltija
Lahden seurakuntayhtymä, Diakonia ja sairaalasielunhoito

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.9.2019

Töitä tarjolla kivassa porukassa!

Lahden seurakuntayhtymä hakee

Diakonian viranhaltijaa 1.1.2020 alkaen

Diakonian virka (276) on diakonian ja sairaalasielunhoidon yksikössä vapaaehtois- ja vammaistyön tiimissä.

Lahden seurakuntayhtymän Marian Kammarin vapaaehtoistyön keskuksessa on noin 270 vapaaehtoista, jotka työskentelevät mm. kahvilassa ja Lahden Missiokaupassa, toimivat vanhusten apuna ulkoilussa ja heidän avustajinaan erilaisissa tilanteissa sekä tekevät pieniä kodin ns. miesten töitä.

Tehtävänäsi on vastata monenlaisista Marian Kammarin käytännön toiminnoista ja kehittää niitä. Vapaaehtoistoimintaan kuuluu mm. rekrytointia, koulutusta ja ohjausta. Kahvilan päivittäisistä vapaaehtoistoiminnoista vastaat yhdessä kokoaikaisen emännän kanssa. Lisäksi organisoit ja kehität Marian Kammarin viikko-ohjelmaa.

Lahden Missiokaupan toiminnoista vastaaminen on viran tehtävänkuvassa uusi. Tehtävänäsi on huolehtia mm. tavaranhankinnasta, hinnoittelusta ja markkinoinnista yhteistyössä vapaaehtoisten kanssa.

Tehtävään valittavalta edellytämme hyviä ihmissuhde- ja yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta, hyvää organisointikykyä sekä kokemusta vapaaehtoisten kanssa toimimisesta. Olet valmis kehittämään toimintaa ja tuomaan uusia raikkaita ideoita! Vapaaehtoistoimintaan liittyvän lainsäädännön sekä kahvilan ja kaupan toimintojen perustuntemus auttaa viran hoitamisessa. Lisäksi edellytämme seurakunnan toiminnan tuntemusta.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on Kirkkohallituksen päätös nro 124 tietyiltä hengellisen työn viranhaltijoilta vaadittavista tutkinnoista.

Virka tulee ottaa vastaan 1.1.2020. Virka kuuluu vaativuusryhmään 502. Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa ja virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Hakijan tulee olla Suomen ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen.

Haastattelut pidämme to 17.10.2019.

Toimita sähköinen hakemus 11.10.2019 klo 12.00 mennessä täyttämällä osoitteesta
www.lahdenseurakunnat.fi/info ja asiointi/Avoimet työpaikat löytyvä hakulomake.

Tiedusteluihin vastaavat vapaaehtois- ja vammaistyön johtava diakoniatyöntekijä Jaana Gröndahl, 044 719 1299, jaana.grondahl@evl.fi ja diakonian ja sairaalasielunhoidon vs. johtaja Riku Suokas, 044 719 1288, riku.suokas@evl.fi.