(Poistunut julkaisusta)

Data Engineer
SOK

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.4.2020

Maailma muuttuu – siitä olemme kaikki yhtä mieltä. Datalla johtaminen ja sen kehittäminen on yksi keskeisistä painopistealueistamme niin nykyisten kuin tulevienkin palveluidemme ja konseptiemme suunnittelussa sekä toteutuksessa. Meillä olet merkittävässä roolissa kehittämässä asiakasomistajillemme entistä paremmin heidän arkeaan tukevaa vähittäiskauppaa ja palveluita.

 

Haemme nyt Data & Analytics -tiimiimme kokenutta osaajaa kehittämään data lake -ratkaisujamme.

 

Roolisi tarkemmin

Data Engineerinä tulet ottamaan merkittävän roolin datalake -ratkaisun kehityksestä yhdessä kollegoidesi sekä kumppaniemme kanssa. Toimit läheisessä yhteistyössä eri vastuualueiden analyytikkojen ja data science -tiimiemme kanssa, mahdollistaen datan saatavuuden ja asioiden sujuvan etenemisen.

Käytännössä työtehtäväsi pitävät sisällään dataputkien suunnittelua eri palveluidemme välille, S-ryhmän data-alustojen infrastruktuurin kehittämistä sekä uusien datapalveluiden ja APIen kehittämistä muun muassa verkkokauppojen osalta. Osallistut myös aktiivisesti dataratkaisujen roadmap-suunnitteluun sekä vaihteleviin projekteihin asiantuntijaroolissa. Päivittäisellä tekemiselläsi luot arvoa asiakkaillemme varmistamalla datamme oikean sijainnin, tarkkuuden ja turvallisuuden.

Lopullinen roolisi täsmentyy kuitenkin oman osaamisesi ja kiinnostuksesi perusteella. Tässä tehtävässä pääset aidosti vaikuttamaan sekä sisältöön että tekemisen tapaan - asenteesi on avainasemassa.

 

Mikä tekee tästä ainutlaatuisen tilaisuuden?

Digitaalinen harppauksemme on sellaisessa vaiheessa, että se tarjoaa meille sitä eteenpäin vieville useita tilaisuuksia haastaa itsemme. Toki tekemisemme on perusduunia ja kovaa työtä, mutta toisaalta teemme ja kokeilemme jatkuvasti asioita, joita kukaan ei ole aiemmin tehnyt. Tämä voi olla uuden teknologian soveltamista tai reagoimista yhteiskunnassamme tapahtuviin muutoksiin.

Tämä tehtävä voisi kiinnostaa sinua myös seuraavista syistä:

1. Volyymimme ja liiketoimintamme moninaisuus asettaa työllemme kiehtovia ja pulmallisiakin haasteita, joita pääset kanssamme ratkomaan. Valjastamme jatkossakin palvelukehityksessämme miljardien rivien datamme yli 2 miljoonan asiakaskasomistajamme hyödyksi. Vain näin tarjoamme asiakkaille parhaita kokemuksia palveluidemme parissa, oli kyseessä sitten yöpyminen Sokos Hotellissa Vuokatissa tai auton tankkaus ABC:llä Pukkilassa.

2. Toimivat prosessit ja toimintamallit ovat tekemisemme tukena. Sinulle tämä tarkoittaa sitä, että voit keskittyä työssäsi olennaiseen ja merkittävimmin onnistumiseemme mahdollistavaan työhön.

3. Olemme ylpeitä osaamisestamme emmekä aseta rimaa lähtökorkeuteen. Emme myöskään tavoittele tähtiä vaan asetamme kovia ja saavutettavia tavoitteita ohjaamaan työtämme. Tavoitteisiimme pääsyssä meitä tukevat kumppaneinamme parhaat toimittajat ja loistavat kollegat liiketoiminnoistamme.

4. Kehitysmyönteisyyteemme ja kehittämisemme mittakaava tarjoaa meille kaikille kiinnostavia ura- ja kehittymismahdollisuuksia. Meillä kehittymisesi ei tallaa paikallaan, vaan pääset itse vahvasti vaikuttamaan siihen, että työ, jota teet, on myös innostavaa ja palkitsevaa.

5. Työyhteisömme tarjoaa sinulle turvallisen ympäristön olla sellainen kuin olet. Olemme kaikki tasavertaisia ja arvostamme niin toisiamme kuin myös rehtiä työntekoa – töitä teemme tosissamme mutta emme totisesti. Työmme ja projektimme tarjoavat meille myös mahdollisuuden syventää liiketoimintaymmärrystämme, minkä moni meistä on kokenut kiehtovana.

Lisäksi meillä on käytössämme S-ryhmän kattavat henkilöstöedut.

 

Seuraavaksi katse sinuun!

Menestymistäsi tehtävässä tukee vankka SQL- ja tietokantaosaaminen. Sinun ei tarvitse tässä tehtävässä hallita useita ohjelmointikieliä, mutta olisi hyvä, että hallitset erinomaisesti ainakin yhden kielen, esim. Python tai Scala. Kokemus pilvialustoista, erityisesti AWS:stä, on tehtävän kannalta tärkeä osaamisalue.

Arvostamme myös tietomallinnuksen ja -arkkitehtuurin osaamista, sekä kokemusta Sparkista tai vastaavasta big data frameworkista. Myös rajapintaosaaminen ja ymmärrys analytiikan soveltamisesta liiketoiminnassa auttavat tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa.

Onnistuminen työssäsi edellyttää sinulta erityisesti halua oppia uutta, sekä intoa kehittää entistä tehokkaampia menetelmiä datan analysoinnille. Sinulla on kykyä viestiä oikea-aikaisesti ja vuorovaikutteisesti – et jyrää, mutta toisaalta et tyydy vain nyökyttelemään. Osaat siis toimia erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Pystyt myös sietämään ajoittaista painetta ja toimimaan tilanteissa, jotka edellyttävät sinulta asioiden pöydälle nostamista ja johtajuutta. Istut joukkoomme loistavasti, jos tapanasi on viedä asioita eteenpäin omatoimisesti ja positiivisen kautta.

 

Miltä kuulosti? Tulisitko työkaveriksemme?

Tähän tehtävään voit hakea oheisen hakulomakkeen kautta 20.4.2020 mennessä. Käymme hakemuksia läpi ja mahdollisesti tapaamme tehtävästä kiinnostuneita jo hakuaikana, joten älä suotta odottele viime hetkeen asti.

Mikäli mielessäsi on kysymyksiä tehtävääsi tai meillä työskentelyyn liittyen, Timo juttelee mielellään niistä kanssasi lisää. Hänet tavoitat parhaiten 7.4 klo 14-15 ja 15.4 klo 14-16 numerosta 050 411 0193. Voit myös laittaa sähköpostia osoitteeseen timo.salonen@sok.fi.