(Poistunut julkaisusta)

Data Analyst
BCB Medical Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.9.2020

Haemme Data & Analytics -tiimiin Espooseen vakituiseen työsuhteeseen kahta kokopäiväistä Data Analystia. Tämän tärkeän tehtävän pääpaino on datan muokkauksessa ja raportoinnissa (PowerBI). Tehtävässä teet myös muun muassa analyyseja ja datahakuja. Iso osa työstä tapahtuu läheisessä yhteistyössä hoitotyön ammattilaisten kanssa. Pääset siten käyttämään osaamistasi merkityksellisellä tavalla. Voit olla tätä tehtävää varten opintojesi loppuvaiheessa, urasi alkupuolella tai jo kokeneempi tekijä – tehtävä sovitetaan taitojesi mukaan. 

Työ BCB:llä on todellista tiimityötä. Työskentelet osana rentoa ja kannustavaa Data & Analytics -tiimiä, joka koostuu data engineereistä ja data analysteistä. Samalla työssä vaaditaan myös aktiivista, itsenäistä otetta. Odotamme, että pystyt kommunikoimaan ja perustelemaan ratkaisusi selkeästi. Lisäksi työskentelytapasi on huolellinen ja asiakaslähtöinen. Lopulta tärkeintä on mielestämme hyvä, ennakkoluuloton tekemisen asenne. Vastaat työstäsi yksikön johtajalle. Työpisteesi sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Espoon Leppävaarassa.

Sinulle tuttuja avainsanoja ovat:

Python, SQL, Scala/PySpark, PowerBI, Excel, Azure, tilastotiede, koneoppiminen

Odotamme sinulta:

  • Kokemusta ohjelmoinnista
  • Kokemusta SQL-kielestä
  • Kokemusta BI-työkalujen käytöstä (esim. PowerBI, Tableau, QlikView)
  • Kokemusta analyysien tekemisestä
  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • Hyviä kommunikointitaitoja
  • Oma-aloitteisuutta
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista sekä kirjallista taitoa

Luemme eduksi:

  • Kokemuksen koneoppimismenetelmistä
  • Kokemuksen terveydenhuoltoalasta

Tarjoamme Sinulle matalan hierarkian työyhteisön sekä mielenkiintoisen työpaikan yhdessä nopeimmin kasvavassa terveydenhuollon IT-yrityksessä. Kilpailukykyisen palkkauksen ja mukavat työsuhde-edut. Pääset hyödyntämään aikaisempaa kokemustasi monipuolisesti ja saat olla tekemisissä omien alojensa huippuosaajien kanssa kasvavalla terveydenhuollon liiketoiminta-alueella. Kasvumme myötä sinulla on mahdollisuus edetä omalla urapolullasi organisaatiossamme. 

Kiinnostuitko? Toimi näin:

Jätä hakemuksesi 20.9.2020 mennessä sähköpostilla rekrytointi@bcbmedical.com. 
Liitä hakemukseesi palkkatoiveesi sekä ansioluettelosi. 

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Lisse-Lotte Hermansson (CSO), +358 (0)40 5291 792 (lisse-lotte.hermansson@bcbmedical.com)