(Poistunut julkaisusta)

CONTROLLER
Meira Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.9.2020

Haemme nyt uuteen tehtävään Helsingin Vallilaan sinua aktiivinen ja aikaansaava

CONTROLLER

Controllerin roolissa pääset uppoutumaan tuotannon kustannusten maailmaan sisäisen laskennan osalta. Kustannusten seuranta, kustannuslaskenta M3 – järjestelmässä, tulosennustaminen ja budjetointi, varastotasojen seuranta sekä tuotannon investointilaskelmat ja niiden seuranta kuuluvat monipuoliseen tehtäväkenttääsi. Tuotannon raportointi talouden osalta sekä tuotannon tehokkuutta palvelevien lukujen tuottaminen, analysointi ja jatkuva kehittäminen ovat vastuualueellasi. Tulet myöhemmin osallistumaan myös uuden ERP´in määrittelyyn ja käyttöönottoprojektiin.

Työtehtävä on itsenäinen, mutta tukenasi on pieni joukko taloustiimiläisiä. Teet tiivistä yhteistyötä myös tuotannon, hankinnan ja logistiikan kanssa. Raportoit tehtävässäsi talousjohtajalle.

Tulet onnistumaan tehtävässä ja pääset näyttämään parasta osaamistasi, mikäli sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulutausta, kokemusta mielellään tuotantoympäristön lukujen parissa työskentelystä sekä osaamista M3 -järjestelmästä tai muusta toiminnanohjausjärjestelmästä. Hallitset MS Office -työkalut ja pystyt kommunikoimaan suomen lisäksi myös englannin kielellä.

Olet työskentelytavoiltasi proaktiivinen, numerotarkka ja järjestelmällinen tiimipelaaja. Lisäksi toivoisimme näkevämme positiivista asennetta ja halua viedä toimintaamme eteenpäin kahvin ja mausteiden maailmassa.

Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävän mielenkiintoisella ja muuttuvalla alalla kotimaisten menestysbrändien parissa. Sinulla on mahdollisuus päästä mukaan vaikuttamaan tulevaisuuden ratkaisuihin, lisänä saat loistavat työkaverit ja hyvät työsuhde-edut.

Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Halutessasi lisätietoja tehtävään liittyen voit ottaa yhteyttä talousjohtaja Heikki Närhiseen perjantaina 18.9. klo 13-14 ja keskiviikkona 23.9. klo 9-10. puh. 050 5899100. Mikäli innostuit haasteesta ja tunnet tehtävän omaksesi, jätäthän hakemuksesi palkkatoiveineen sivuillamme https://meira.fi/tyopaikat/ viimeistään 25.9.2020 mennessä.