(Poistunut julkaisusta)

Controller
Vakuutusosakeyhtiö Garantia

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.11.2019

Haemme Controlleria talous ja riskienhallinta –yksikköömme. Vastaat yhtiön päivittäisestä taloushallinnosta yhdessä kirjanpitäjän kanssa sekä esimerkiksi keskeisten tase-erien (mm. sijoitusomaisuus, vakuutustekninen vastuuvelka) oikeellisuudesta. Osallistut keskeisessä roolissa tilinpäätöksen ja välitilinpäätöksen laadintaan sekä tuotat muuta ulkoista raportointia.  Vastaat myös taloushallinnon prosessien ja raportoinnin kehittämisestä sekä emoyhtiön konsernitilinpäätöstä varten tehtävistä IFRS-muunnoksista. Toimit myös taloushallinnon yhteyshenkilönä emoyhtiöön päin. Osallistut yhtiön sisäisen liiketoiminta-, kannattavuus-, ja vakavaraisuusraporttien laatimiseen. Olet vahvasti mukana myös vuosisuunnittelussa, budjetoinnissa, ennusteiden laatimisessa sekä kirjanpito- ja raportointijärjestelmien ylläpidossa ja kehittämisessä.

Voit olla työurasi alkuvaiheessa tai jo useamman vuoden vastaavissa tehtävissä työskennellyt tekijä. Toivomme sinulta vähintään parin vuoden kokemusta taloushallinnosta tai esimerkiksi finanssisektorin riskienhallinnasta. Sinulla on ylempi korkeakoulututkinto kaupalliselta alalta ja olet lukenut laskentatoimea. Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta vahvaa matemaattista ongelmanratkaisukykyä ja hyviä tietoteknisiä valmiuksia. Odotamme sinun olevan oma-aloitteinen ja tarkka asiantuntija, joka hahmottaa nopeasti laajoja kokonaisuuksia ja ei pelkää tarttua vaikeisiin haasteisiin. Toivomme sinulta myös yrittäjälähtöistä ajattelutapaa ja jatkuvaa halua kehittää yrityksen toimintatapoja sekä omaa työskentelyäsi. BI-ohjelmistojen tai esimerkiksi SQL:n tuntemus luetaan eduksi.

Tarjoamme sinulle innostavan ja kasvuhakuisen työympäristön, edellytykset kehittyä finanssialan riskienhallinnan ammattilaiseksi, mukavat ja ammattitaitoiset työkaverit sekä kilpailukykyiset edut. Viihtyisät toimitilamme sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Talous- ja riskienhallintajohtaja Henrik Allonen puh +358 50 303 7436 18.11.2019 klo 13-15.00. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen alla olevan linkin kautta viimeistään 2.12.2019.