(Poistunut julkaisusta)

Cloud Architect / Pilviarkkitehti
Helen Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.1.2020

TULE TEKEMÄÄN UUTTA ENERGIATULEVAISUUTTA!

Me Helenissä kehitämme jatkuvasti puhtaampia ja ympäristöystävällisempiä tapoja tuottaa energiaa. Rakennamme uusia, asiakkaidemme tarpeisiin yhä paremmin sopivia palveluja. Uudet innovaatiot ovat osa arkeamme, ja ne syntyvät yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Haemme huippuosaajia rakentamaan kanssamme toimivampaa ja puhtaampaa tulevaisuutta. Yhdistetään voimat!


Tule mukaan nostamaan pilviympäristöjen hyödyntämisen kyvykkyyttämme uudelle tasolle sekä analytiikassa että digitaalisissa palveluissa! Etsimme motivoitunutta ja aikaansaavaa pilviarkkitehtia toteuttamaan digitalisaatiota ja datan hyödyntämistä tukevia hankkeita. Tulet osaksi modernia energiayhtiön huipputiimiä, joka mm. kehittää uusia datapohjaisia tuotteita ja palveluita yhdessä liiketoiminnan kanssa. 

Odotamme, että olet pilvialustaosaamisen moniottelija, joka kykenee pilvipohjaisten data- ja analytiikkaympäristöjen suunnitteluun, toteuttamiseen ja kehittämiseen yhdessä kumppaneiden kanssa. Olet kiinnostunut siitä, miten liiketoimintaa voidaan tukea ja kasvattaa tiedon avulla. Sinulta löytyy ymmärrystä koko datan hallinnan ketjuun. Tiivis yhteistyö liiketoiminnan kanssa on sinulle luontainen tapa edetä kohti yhteistä tavoitetta.      

Tehtäviisi kuuluu pilvialustoihin pohjautuvien tekoäly- ja analytiikkaympäristöjen suunnittelua, jatkuvaa kehittämistä ja toimivuudesta vastaaminen yhdessä sisäisten ja ulkoisten kumppaneiden kanssa. Projekteissamme hyödynnetään esim. IoT- ja web-dataa sekä avoimia datalähteitä. Pilviarkkitehtina pääset suunnittelemaan ja rakentamaan data-alustoja pilviympäristöihin. Roolissasi seuraat myös pilvialueen teknologioiden kehitystä ja pystyt pitämään Helenin pilviympäristöt kehityksen kärjessä. Lopullinen tehtävänkuvasi tarkentuu oman osaamisesi sekä kokemuksesi mukaan.

Odotamme sinulta:

  • Soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavia tietoja
  • Vahvaa kokemusta pilvialustojen hyödyntämisestä (Azure, AWS)
  • Käytännön kokemusta Data Platform / Analytical Platform- alueen toteutusprojekteista
  • Osaamista datan käsittelystä ja dataputkien rakentamisesta jollakin ohjelmointikielellä (esim. Python tai R)
  • Tietoturvan ja käyttäjänhallinnan ymmärrystä sekä muuta ympäristön ammattimaiseen hallinnointiin liittyvää osaamista
  • Erinomaisia tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää suomen ja englannin osaamista
  • Jatkuvaa itsensä kehittämisen paloa ja uteliaisuutta uusia teknologioita kohtaan sekä haasteisiin innolla tarttuvaa ja päämäärätietoista asennetta
  • Kykyä hallita kokonaisuuksia monitoimittajaympäristössä

Arvostamme myös:

  • Vahvaa BI-järjestelmäosaamista (esim. PowerBI) 
  • Tietokantaohjelmointiosaamista (esim. SQL)

Energia-ala on digitaalisessa murroksessa ja pääset tässä tehtävässä vaikuttamaan tulevaisuuden tuote- ja palveluvalikoimaamme. Pääset työskentelemään dynaamisessa ja aikaansaavassa sekä kehittyvässä ja innovatiivisuuteen kannustavassa ympäristössä sekä kehittämään uusia datapohjaisia palveluja ja tuotteita yhdessä liiketoiminnan kanssa. Saat ympärillesi motivoituneen ja kehittyvän huipputiimin, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet. Helen on kasvuun panostava, kannattava ja vastuullinen energiayhtiö, panostamme myös omaan ammatilliseen kasvuusi.

Kiinnostuitko? Lisätietoa tehtävästä saat Milla Ratialta (p. 050 577 0703), parhaiten tavoitettavissa 22.1.2020 klo 8-9 ja 16-17.

Huomioithan, että täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä ja käsittelemme hakemuksia koko hakuajan. Hae tehtävää sähköisellä hakemuksellamme mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään pe 24.1.2020.