(Poistunut julkaisusta)

Business Developer
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.4.2019

OP on keskellä merkittävää toimialan muutosta. Maailma, teknologia sekä kilpailukenttä muuttuvat ympärillämme kovaa vauhtia ja ne tuovat tullessaan mahdollisuuksia, joita emme osaa vielä edes kuvitella. Samalla asiakkaidemme odotukset kasvavat, käyttäytyminen muuttuu ja digitaalinen itsepalvelu yleistyy entisestään. Muuttamalla toimintamallia ketterämmäksi saamme etumatkaa kilpailijoihin. Nyt rakennammekin tulevaisuuden OP:n menestysreseptiä OP Ketterän avulla.

Haemme nyt OP Yrityspankin Markets organisaatioon Helsinkiin

BUSINESS DEVELOPER:ia 

Työskentelet tehtävässä osana Sähköiset alustat ja kehittäminen -tiimiä ja vastaat omalta osaltasi Marketsin sähköisten kaupankäyntialustojen toimivuudesta ja niiden kannattavuudesta. Lisäksi osallistut työssäsi sekä hyvän asiakaskokemuksen että työntekijäkokemuksen luomiseen kehittämällä sähköisiä alustoja ja myynnin työkaluja vastaamaan muuttuvia tarpeita.

Mitä odotamme sinulta

Olet kiinnostunut finanssimarkkinoiden toiminnasta ja elektronisesta kaupankäynnistä ja tunnet eri sijoitusinstrumentit. Hyvä teknologiaosaaminen mm. tietokantojen osalta sekä ohjelmointiosaaminen auttavat sinua menestymään työssäsi. Omaat kokemusta järjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta ja sinulla on näyttöjä vaativien projektien läpiviennin johtamisesta. Seuraat kiinnostuneena digitaalisen toimintaympäristön muutosta eri toimialoilla ja ymmärrät sen vaikutukset niin asiakaskäyttäytymisen kuin liiketoiminnan näkökulmista. Verkostoidut tehokkaasti eri sidosryhmien kanssa, osaat esittää tuottamasi informaation havainnollisesti ja puhut erinomaisesti englantia. Työskentelet systemaattisesti, tehokkaasti ja tulostavoitteellisesti osana tiimiä.

Mitä saat meiltä

Finanssiala kehittyy vauhdikkaasti ja OP Markets on sitoutunut edustamaan kehityksen kovinta kärkeä. Tulet työskentelemään alamme halutuimman työnantajan palveluksessa ja saat mahdollisuuden kehittyä ainutlaatuisessa ympäristössä, jossa koko Markets liiketoiminta yhdistyy saman katon alla tiiviiksi, kaikki tuotealueet kattavaksi kokonaisuudeksi. Rakennamme tulevaisuuteen rohkeasti uudistuvaa Markets liiketoimintaa, jossa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ja samalla kasvaa yhdeksi finanssialan kirkkaimmista tähdistä. Business Developerin tehtävässä tarjoamme sinulle vaativan tehtävän pääomamarkkinoiden ytimessä, jossa pääset viemään toimintaa aidosti eteenpäin yhdessä alan huippuammattilaisten kanssa. Ison talon etujen lisäksi tuemme sinua myös kehittymisessäsi kannustaen rohkeasti eteenpäin.

Lisätiedot ja hakuohjeet

Lisätietoja tehtävästä antaa Head of e-Solutions and Development Mikko Virkkunen, mikko.virkkunen@op.fi, puh 050-466 7662, 8.4. klo 13-15 ja 10.4. klo 10-12. Hae tehtävää 21.4.2019 mennessä.

Mikä OP Ketterä?

OP Ketterä on ennen kaikkea ajattelutavan ja kulttuurin muutos. Tulemme työskentelemään entistä vahvemmin yhdessä: liiketoiminta on kehittämistä ja kehittäminen on liiketoimintaa. Päämääränämme on tuottaa mahdollisimman paljon lisäarvoa asiakkaille. Toimintamalli edellyttää meiltä itseohjautuvuutta, läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta. Yhdessä tulemme kokeilemaan ja oppimaan jatkuvasti toimintaamme parantaen sekä työskentelemään kohti johtavaa ja vetovoimaista finanssiryhmää Suomessa!