Business Controller
Vapo Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.1.2019
Supply Chain Management -toiminto vastaa Vapo-konsernissa toimitusketjun kokonaisvaltaisesta hallinnasta ja kehittämisestä raaka-ainelähteiltä aina asiakkaalle saakka. Sen tehtäviin kuuluvat muun muassa turvevarojen ja tuotannon hallinta Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, konsernin hankinta-, osto-, ja logistiikkatoiminnot sekä vastuu ympäristö-, laatu- ja turvallisuusasioiden koordinoinnista kaikissa toimintamaissa. Toiminto työllistää yhteensä runsaat 200 ammattilaista.

Supply Chain Management -toiminnon Peat and Wood Operations-yksikön johto-, tuki- ja kehitystoiminnot sijaitsevat pääosin yhtiön Jyväskylän toimipisteessä. Avoinna oleva tehtävän sijaintipaikka on Jyväskylä. Vahvistamme nyt konsernin ydinliiketoimintaa ja tarjoamme osaajalle aitiopaikan ja vaikutusmahdollisuudet ainutlaatuisen energiayhtiön kehittämisessä. Käytössäsi ovat parhaat työkalut, dynaamisen asiantuntijayhteisön tuki sekä modernit ja viihtyisät työtilat.

Haemme BUSINESS CONTROLLERIA,

jonka työkenttänä ovat Peat and Wood Operations-yksikön talousprosessit ja riskienhallinta Suomessa. Tehtäviisi kuuluu mm. tulosraportointi, kustannusseuranta, taloussuunnittelu, raportoinnin kehitys ja muut talousanalyysiä vaativat toimeksiannot. Teet tehtäviäsi osana Peat and Wood Operations-yksikköä tukevaa Controller-tiimiä. Raportoit Head of Business Controllingille.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää, että sinulla on:

• kokemusta controller-, tai vastaavista taloushallinnon tehtävistä ja/tai kiinnostusta suunnata osaamistasi liiketoiminnan tueksi
• vahva talousymmärrys
• kokemusta tai vähintään vahvaa halua oppia lisää raportointijärjestelmistä (mm. Cognos)
• hyvää viestintä- ja tiimityövalmiutta
• tehtävään soveltuva koulutus, esim. kauppatieteiden maisteri
• suomen ja englannin kielen sujuvaa suullista ja kirjallista taitoa; ruotsin kielitaito lasketaan eduksi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Head of Business Controlling, Energy and SCM, Tuomo Urrila, puh. 040 512 0375, tavoitettavissa tiistaina 12.2. klo 14-16 ja torstaina 14.2. klo 9-11.

Täytä hakemuksesi 22.2.2019 mennessä osoitteessa vapo.com/rekrytointi - Avoimet työpaikat.
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1223282
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 22.2.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Jyväskylä