B2B Myyjä
Poolia Suomi Oy / Oy Elkraft Ab

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.4.2019

Oy Elkraft Ab

Oy Elkraft Finland Ab kuuluu norjalaiseen Elkraft-konserniin. Konserni on perustettu vuonna 1992, jolloin sähkökauppa vapautui Norjassa. Konserni on kasvanut perustamisensa jälkeen tasaisesti. Ruotsissa Elkraft on toiminut vuodesta 1999 ja Tanskassa vuodesta 2005. Suomessa Elkraft aloitti toimintansa vuonna 2012. Konsernilla on 20 vuoden kokemus pohjoismaisista sähkömarkkinoista. Elkraft on keskittynyt suoraan sähkönmyyntiin yrityksille ja käymme kauppaa pohjoismaisessa sähköpörssissä. Konsernin liikevaihto on n.200 miljoonaa ja työllistämme tällä hetkellä 100 henkilöä.

Esittely

Haemme aktiivista ja innostunutta

B2B MYYJÄÄ

rakentamaan ja kehittämään sähkömyyntiä yrityksille. Toimipisteemme sijaitsee Helsingin Haagassa.

Tavoitteena on, että kasvat tulevaisuudessa myyntipääliköksi ja ohjaat myös muita myyjiä. Myöhemmin tulet olemaan keskeisessä rolissa myös myyntiorganisaation kehittämisessä ja kasvattamisessa.

Työtehtävät

Tehtäväsi jakautuu aluksi aktiiviseen uusasiakashankintaan, olemassa olevien asiakkuuksien hallintaan ja huolehdit mm. sopimusten päivittämisestä. Toimit asiakasrajapinnassa ja tapaat aktiivisesti yritysten päättäjiä Etelä-Suomen alueella.

Tarjoat yrityksille kilpailukykyisiä sähkön kokonaiskustannuksia ja yksinkertaista sähkölaskujen hallinnointia. Asiakkaista valtaosa on kauppaketjuja, sillä Elkraftin tarjonnasta hyötyvät merkittävästi yritykset, joilla on useita toimipisteitä.

Edellytykset

Onnistut tehtävässä, kun sinulla on halu menestyä yritysmyynnin parissa ja ymmärtää Elkraftin tarjoamat hyödyt asiakkailleen.

Odotamme sinulta:
- Aktiivista ja tuloshakuista otetta työhön
- Halua olla kentällä tapaamassa asiakkaita
- Intoa toimia uusasiakashankintapainotteisessa myyntityössä
- Sujuvaa englannin- tai ruotsinkielen osaamista
- Hyviä IT-taitoja (Office ja CRM)
- Omaa autoa

Myyjänä olet asiakaslähtöinen ja työskentelyotteeltasi tavoitteellinen. Omaat hyät vuorovaikutusstaidot sekä olet aktiivinen ja innostava persoona. Haluat työskennellä osana menestyvää yritystä ja olet omalla työpanoksellasi mukana rakentamassa yrityksen kasvua.

Edut

Elkraft tarjoaa kattavan perehdytyksen tehtävään sekä ammattitaitoisen ja positiivisen tiimin tuen.

Tarjoamme sinulle myös
- Kilpailukykyisen kiinteän palkan lisäksi motivoivat ansaintamahdollisuudet.
- Mielenkiintoiset ja kilpailukykyiset ratkaisut myytäväksesi.
- Asianmukaiset työvälineet
- Työterveysvakuutuksen
- Tuetut liikuntaharrastukset
- Vakavaraisen ja kasvavan yrityksen työnantajaksesi
- Mukavan ja tiiviin työyhteisön
- Työntekijää arvostavan yrityskulttuurin

Lisätiedot

Hae tehtävään pikaisesti, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Ilmoitahan palkkapyyntösi hakemustekstin yhteydessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Poolialta Kati Rahikka.

Hakuohjeet

Haku tapahtuu rekisteröitymällä kotisivuillamme osoitteessa www.poolia.fi. Pääset täyttämään tietojasi napsauttamalla hae-painiketta. Suosittelemme, että täytät profiilisi mahdollisimman kattavasti ja liität myös valmiin CV:si mukaan sekä valitset tehtävänimikevalikosta sinua kiinnostavat tehtävänimikkeet. Näin olet mukana myös tekemissämme hiljaisissa hauissa. Luotuasi profiilin voit liittää mukaan useampia tiedostoja Omien Sivujesi kohdassa "Liitetiedostot".

Huom! Hakemalla tätä paikkaa annat luvan tietosuoja- ja rekisteriselosteemme mukaiseen tietojesi säilyttämiseen ja käyttöön. Käyttöehdot ja rekisteriseloste

Seuraa Pooliaa Somessa!
LinkedIn Facebook Instagram Twitter

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1262268
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Kati Rahikka (kati.rahikka (a) poolia.fi)
  • Puhelin: +358207290833
  • Sijainti: Helsinki, Uusimaa