(Poistunut julkaisusta)

B2B-MYYJÄ / HENKILÖSTÖKONSULTTI
Maximus Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.3.2019

Maximus Oy on rakennusalaan keskittynyt henkilöstöpalveluyritys Pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Olemme tuottaneet henkilöstöratkaisuja rakennusalan yrityksille jo vuodesta 2001 lähtien.

Työllistämme päivittäin keskimäärin jopa 300 henkilöä. Vakiintunut ja pitkäaikainen asiakaskuntamme koostuu yli 200 rakennusalan yrityksestä, joilla on lukuisia työpaikkoja eri ammattikunnan osaajille aina rakennusapumiehistä työnjohtajiin. Liikevaihtomme oli vuonna 2018 yli 15 miljoonaa euroa.

Haemme nyt Espoon toimipisteeseen

B2B-MYYJÄÄ / HENKILÖSTÖKONSULTTIA

Dynaaminen myyntitiimimme tarjoaa sinulle valmiin ja laadukkaan asiakassalkun, jonka hoitaminen on vastuullasi. Lisäksi työnkuvaan kuuluu myös uusasiakashankintaa ja siitä saatujen asiakkuuksien hoitamista. Asiakaskuntasi tulee koostumaan pelkästään rakennusalan, talotekniikan- ja infrarakentamisen toimijoista.

Haemme henkilöä, joka on aidosti kiinnostunut kehittämään ja syventämään asiakassuhteita sekä tarjoamaan asiakkaillemme parhaita mahdollisia ratkaisuja heidän henkilöstötarpeissaan. Tehtävässä menestyminen edellyttää aktiivisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja sekä itsenäistä ja järjestelmällistä työskentelyä.

Kokemus liikkuvasta myyntityöstä, B2B-myynnistä, sekä rakennusalasta luetaan eduksesi, mutta ne eivät ole välttämättömyyksiä. Työ edellyttää oman auton käyttömahdollisuutta.

Meillä saat: 

- paikan alan johtavan toimijan organisaatiossa
- kattavan perehdytyksen työhön
- energisen myyntitiimin tueksesi
- aktiivisen ja rennon työympäristön
- hyvän palkan, pohja + myynnistäsi muodostuvan provision. Ansiotaso 4000-7000 euroa kuukaudessa.
- työtilat modernissa ympäristössä Espoon Niittykummussa Business parkissa, jossa käytössä työntekijöille pieni kuntosali.

Hae 22.3.2019 mennessä lähettämällä hakemuksesi sekä CV osoitteeseen: riku.palasvirta@maximus.fi

Tehtävä alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä ja on vakituinen.
Lisätietoja antaa myyntipäällikkömme Riku Palasvirta, 050 4300 680.

Huomioithan, että aloitamme haastattelut jo ennen hakuajan päättymistä.