(Poistunut julkaisusta)

Avustava huoltotyöntekijä
Eezy Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.2.2021

Haemme Lohjalaiselle kunnossapito-/puhdistusalan yritykselle 

AVUSTAVAA HUOLTOTYÖNTEKIJÄÄ

Työtehtävässä avustat automaalamokammioiden puhdistus- ja huoltotöissä. Työtehtävät opetetaan työn ohella. Työkohteet ovat lähtökohtaisesti läntisen Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun alueilla, jonne kuljetaan työryhmän/työparin mukana Lohjan Muijalasta. Toisinaan työkohteet voivat olla pidemmälläkin jolloin yövytään kohdepaikkakunnalla hotellissa.

Haemme tehtävään reipasta ja toimeen tarttuvaa henkilöä jolla on jonkin verran teknistä osaamista joko työkokemuksen ja/tai koulutuksen kautta. Huomioithan, että työ on fyysisesti raskasta ja että maalamotyöympäristössä on pölyistä, likaista ja erilaisia hajualtisteita. 

Työsuhde on lähtökohtaisesti osa-aikainen (tarvittaessa töihin kutsuttava), mutta omalla osaamisellasi ja toimeliaisuudellasi vaikutat töiden määrään ja kestoon. Töitä kyllä riittää, jos tekijänä olet valmis niitä tekemään! Palkkaus perustuu osaamiseen ja kokemukseen ollen noin 12-16 eur/h. Tehtävässä noudatetaan teknologiateollisuuden työehtosopimusta.

Hae tehtävää oheisen linkin kautta mahdollisimman pian, koska töitä on tarjolla heti.