Tietoa tehtävästä
Rovaniemen talvisesonki lähestyy, oletko valmis?
Etsimme nyt osa-aikaisia työntekijöitä erilaisiin työtehtäviin Rovaniemen kiireiseen joulu- ja talvisesonkiin!
Meillä on tarjolla kiinnostuksesi ja osaamisesi mukaan erilaisia, opintojen tai toisen työn ohelle sopivia työtehtäviä esimerkiksi asiakaspalvelun, kahvilatyön, tarjoilun, ruokakaupan työtehtävien, astiahuollon ja siivouksen parissa. Aiempi kokemus vastaavanlaisista tehtävistä on eduksesi, mutta ei pakollinen, me perehdytämme sinut työhösi hyvin!
Työtä on tarjolla sopimuksen mukaan niin arkena kuin viikonloppuna, työvuoroista pääset sopimaan tulevan esihenkilösi kanssa yhdessä. Erityinen tarve työntekijöille on juhlapyhien, kuten joulun ja uuden vuoden aikaan. Sesonki alkaa marraskuun aikana, joulusesonki päättyy loppiaiselle ja talvisesonki kestää maalis-huhtikuun taitteeseen. Palkkaa maksamme sinulle osaamisen ja kokemuksen mukaan kaksi kertaa kuukaudessa tehtyjen työtuntien mukaisesti, tuntipalkkamme on aina vähintään työehtosopimuksen mukainen, usein enemmänkin.
Työpaikat sijaitsevat pääsääntöisesti Joulupukin Pajakylässä, keskustan alueella sekä noin puolen tunnin matkan päästä keskustasta. Bussit kulkevat Napapiirille pääsääntöisesti hyvin ja kimppakyydit kulkevat tarvittaessa.
Jätä meille hakemuksesi CV:n kera ja kerro, millaista työtä haluaisit päästä tekemään sekä millaiselle aikavälille etsit töitä; koko sesongiksi vai vaikkapa joululoman ajaksi! Vaikka talvisesonkiin onkin vielä hetki aikaa, aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikkoja täytetään heti sopivien hakijoiden löydyttyä.
Tarjoamme sinulle:
- Hyvän perehdytyksen
- Mielenkiintoiset työtehtävät
- Upean työkokemuksen Lapin sesonkityöstä, työkokemuksesta on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa
- Go Onin tuen henkilöstöasioissa ja rahanarvoiset henkilöstöedut!
Toivomme sinulta:
- Reippautta oppia uusia asioita
- Englannin kielen taitoa, työyhteisö ja asiakkaat ovat monessa paikassa kansainväliset
- Kykyä työskennellä myös juhlapyhinä joulun ja uuden vuoden aikaan
- Positiivista työotetta ja tiimitaitoja
- Väintään 17 vuoden ikää, osassa työpaikoista täysi-ikäisyyttä
Lisätietoja:
Go On Lappi
Saara Nordberg
040 6562 993
Palkkaus
Sopimuksen mukaan
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 15.12.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.