(Poistunut julkaisusta)

Automaatiosuunnittelija (Design Engineer), ARNON Oy
Go On Yhtiöt

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.2.2020

Etsimme asiakkaallemme ARNON-konsernille Tampereelle ja Kauhavalle kasvun vahvistukseksi

AUTOMAATIOSUUNNITTELIJAA (DESIGN ENGINEER)

ARNON tarjoaa asiakkailleen teollisuuden sähkö- ja automaatiopalveluja. He palvelevat koneiden, laitteiden ja järjestelmien toimittajia etupäässä meri- kaivos- ja uusiutuvan energian sektoreilla.  Asiakkaita on palveltu yli neljäkymmentä vuotta ja konserni on kasvanut kansainväliseksi automaatiotoimittajaksi. Nykyään ARNON on Pohjoismaiden suurin automaatio- ja kytkinlaitetoimittaja. ARNONin yli 200 asiantuntijaa työskentelee kuudessa toimipaikassa kolmessa maassa: Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Pääkonttori sijaitsee Tampereella, josta käsin johdetaan maailmanlaajuista liiketoimintaa.


Suunnittelijan tehtävässä olet osana uusien asiakkuuksien Delivery Engineering -toimintoa. Teet yhteistyötä tuotannon kanssa varmistaen suunnittelun osalta tuotannon ja toimituksen sujuvan läpimenon. Aiempi työkokemus vastaavista tehtävistä on eduksi mutta ei välttämätön, sillä koulutamme tehtävään. Tehtävänkuva katsotaan osaamisesi mukaan ja työssä pystyy opiskelemaan suunnittelua sekä opettelemaan ePlan ohjelmiston käyttöä.

Odotamme sinulta:

  • tehtävään soveltuvaa koulutusta (automaatio- tai sähkötekniikan insinööri/DI)
  • hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • halua oppia uutta ja kehittyä ammatillisesti
  • englannin kielen taitoa


Tarjoamme sinulle vakituisen tehtävän kansainvälisessä yrityksessä, jossa pääset kehittymään henkilökohtaisesti sekä kehittämään toimintatapoja muuttuvassa toimintaympäristössä ja mukavassa työyhteisössä. Tehtäväsi ARNONilla tulee olemaan mielenkiintoinen, monipuolinen, itsenäinen sekä haastava. Henkilöstöön panostetaan tarjoamalla erilaisia henkilöstöetuja. 

 

Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi palkkatoiveineen mahdollisimman pian mutta viimeistään 17.2.2020. Lisätietoja tehtävästä antaa Go On Asiantuntijapalveluiden henkilöstöjohtaja Kati Kulin, puh. +358 40 7160 379.

 

Go On Yhtiöt on suomalainen henkilöstöpalveluja tarjoava yritysketju, jonka kautta löydät runsaasti avoimia työpaikkoja ja uramahdollisuuksia. Palveluihimme kuuluvat mm. henkilöstövuokraus, rekrytoinnit, soveltuvuusarvioinnit ja koulutus. Kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten liittoon (HPL). Lisätietoja meistä löydät osoitteesta www.go-on.fi.

 

---------

 

ARNON provides industrial electrification and automation as a service to selected customers – machine, equipment and system providers mainly in marine, mining and renewables energy segments.

We are now looking for DESIGN ENGINEER to Tampere or Kauhava

As a Designer, you are part of new customers Delivery Engineering -process. You collaborate with production to ensure a smooth production and delivery through design. Previous work experience in similar assignments is advantage but not necessary as we train for the job. The job description is considered according to your skills and you can study design and ePlan software on the job.

Our expectations for candidates are:

  • Bachelor of science or higher degree (automation or electrical engineer)
  • good communication and cooperation skills
  • a desire to learn new things and develop professionally
  • English language skills

We are offering stable employement in an international company with flexible working time, opportunity to develop and independent position with high responsibility.

For further information, please contact Go On Asiantuntijapalvelut Oy, Kati Kulin, puh. +358 40 7160 379.