Autolasiasentaja - Carglass
Suomen Henkilöstötalo

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.10.2018

Tuulilasivarikko Oy - Carglass® on osa Belron-konsernia, joka on yksi maailman suurimmista autolasien korjaus- ja vaihtoyrityksistä. Belron työllistää n. 28 500 henkilöä 35 maassa ja palvelee vuosittain yli 11 miljoonaa asiakasta. Suomessa palvelemme vuosittain tuhansia tuulilasien ja muiden autolasien huoltoa tarvitsevia asiakkaita. Tällä hetkellä Carglass®’lla on 11 toimipistettä, jotka palvelevat pk-seudulla, Turun talousalueella, Tampereella, Kuopiossa, Hämeenlinnassa, Porissa sekä Rauman läheisyydessä Ihodessa. Pääkonttorimme sijaitsee Raisiossa.

Haemme autolasiasentajaa Tampereen toimipisteeseen

vakituiseen työsuhteeseen. Työtehtäviisi kuuluu asiakaspalvelu, tuulilasien asennus ja korjaus, sekä muut korjaamon toimintaan liittyvät tehtävät. 

Etsimämme henkilö

on ajoneuvopuolen kokenut konkari, jonka tekninen osaaminen on vankalla tasolla. Edellytämme lisäksi itsenäistä ja täsmällistä työskentelyotetta sekä asiakaspalvelutaitoa. Osaamisesi voi olla kertynyt esimerkiksi ajoneuvoasentajan tehtävistä tai pitkän linjan autoharrastuksen myötä.

Koulutamme sinut tehtävään, joten aiempi kokemus autolasien asentamisesta ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Olennaisinta on oikea asenne työtä kohtaan sekä halu oppia uutta ja kehittyä juuri tämän alan osaajaksi.

Tarjoamme sinulle

mielenkiintoisen ja vakituisen työn kasvavassa yrityksessä, hyvän perehdytyksen sekä mahdollisuuden oppia alan viimeisimmät tekniikat.

Kuulumme maailmanlaajuiseen Belron-konserniin ja meillä pääsetkin mukaan kehittyvään ja ammattitaitoisesti johdettuun organisaatioon, jossa työntekijöiden pysyvyyteen ja viihtyvyyteen on panostettu.

Katso lisää oheisesta linkistä tarjoamistamme mahdollisuuksista, kuten joka toinen vuosi järjestettävästä asentajiemme välisestä Best of Belron -kilpailusta:

https://www.youtube.com/watch?v=eMiIWUAq7Ws

Kiinnostuitko?

Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana, joten haethan pikaisesti! Valittavan henkilön työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.

Rekrytointia hoitaa yhteistyökumppanimme Suomen Henkilöstötalo. Hakea voit seuraavilla tavoilla:

1. Suomen Henkilöstötalon hakusivu: https://henkilostotalo.fi/tyonhakija/tyopaikat/
2. Lähettämällä hakemuksesi ja CV:si osoitteesen tyonhaku@henkilostotalo.fi
3. Ilmoittamalla kiinnostuksesi tekstiviestillä numeroon: 050 4404277. Kirjoita viestiin "Autolasiasentaja Tampere" niin soitamme sinulle takaisin.

Jäikö jokin mietityttämään? Lisätietoja tehtävästä Suomen Henkilöstötalolla antaa Jenni Räikkönen arkisin klo 9-16, p. 010 2306523, jenni.raikkonen@henkilostotalo.fi

Tsemppiä hakuun!

Tiedätkö jonkun, joka olisi nappivalinta juuri tähän työhön? Vinkkaa hänestä meille ja voit itse tienata! Vinkata voit täällä: https://henkilostotalo.fi/tyonhakija/vinkkipalkkio/. Tämän tehtävän vinkkipalkkio on 200 euroa!

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1191539
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Muu
  • Hakuaika päättyy: 24.10.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere