Aulavartija toimistopalvelutiimiin
ISS Palvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 1.8.2019
Etsimme nyt VARTIJAKORTILLISTA MONIPALVELUTYÖNTEKIJÄÄ Helsingin ydinkeskustaan. 

Työ alkaa syyskuussa avainasiakkaamme upeissa toimitiloissa Helsingin rautatieaseman tuntumassa. Monipuolisiin työtehtäviisi kuuluu aulavartijan tehtävien lisäksi erilaisia asiakkaamme arkea helpottavia toimiston tehtäviä, kuten tarviketilauksia, arkistointia, postitusta, kopiointia- ja skannausta sekä toimiston yleisestä viihtyvyydestä ja tarvittavista järjestelyistä huolehtimista. Työ on kaksivuorotyötä ja työajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkipäiville klo 7 - 18.30 välille, mutta toivomme joustavuutta työaikojen suhteen ja valmiutta työskennellä satunnaisesti myös muina kellonaikoina tai viikonloppuisin esimerkiksi tapahtumien takia.  

Tehtävän hoitaminen edellyttää vartijakorttia ja sujuvaa suomen-, englannin- ja ruotsin kielen taitoa. Aikaisemman työkokemuksen vastaavista aula- ja toimistopalvelutehtävistä katsomme eduksi. Tarvitset joustavan ja positiivisen asenteen lisäksi aurinkoista palveluasennetta ja oma-aloitteista työotetta. Olet hymyilevä ja haluat aidosti tuottaa toimitilassa työskenteleville ja vieraileville omalta osaltasi ensiluokkaista asiakaspalvelua. 


Tarjoamme sinulle ison talon tuen ja mahdollisuuden edetä urallasi ja kouluttautua. ISS Palvelut tukee henkilöstönsä hyvinvointia mm. liikunta- ja kulttuuriedulla. 

Hae tehtävään täyttämällä hakemuksesi jo tänään osoitteessa www.iss.fi. Hakuaika päättyy 25.8.2019. Työ alkaa syyskuussa perehdytyksellä. 



ISS Palvelut luo kestävää hyvinvointia kiinteistöille ja niiden käyttäjille ja siten laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Olemme yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Kokonaispalvelumme muodostuu kiinteistön ylläpito-, siivous-, ravintola-, turvallisuus- ja työpaikkapalveluista. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 407 miljoonaa euroa ja henkilöstömme vahvuus 8 017. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia. 
www.iss.fiwww.issworld.comwww.facebook.com/duunISSaISSSuomi/ 

- ISS on savuton työpaikka -
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1287221
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 25.8.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki