Asiantuntijalääkärikeskuksen päällikkö
Kela

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.10.2018

Haemme Eteläisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskuksen päällikköä vakinaiseen työsuhteeseen. Ensisijainen työskentelypaikkasi on Helsingissä ja tehtävä edellyttää matkustamista vakuutuspiirin alueella.

Asiantuntijalääkärikeskuksessa työskentelee noin 85 asiantuntijalääkäriä Eteläisen vakuutuspiirin eri paikkakunnilla. Asiantuntijalääkärikeskuksen päällikkönä johdat sen toimintaa ja toimit asiantuntijalääkäreiden lähiesimiehenä. Vastaat keskuksen tuloksesta, kehittämisestä ja laadusta sekä kumppanuus- ja sidosryhmäyhteistyöstä. Raportoit vakuutuspiirin johtajalle.

Sinulla on Suomessa hyväksytty erikoislääkärin koulutus. Johtamis- ja esimiestyön osaamistasi ja kokemustasi hyödyntäen kykenet johtamaan asiantuntijalääkärikeskusta tuloksellisesti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tehtävä edellyttää hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja sekä suomen ja ruotsin kielen taitoa.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja vastuullisen työn kehittyvässä työyhteisössä. Asiantuntijalääkärikeskuksen päällikön palkka määräytyy Kelan johdon palkkausjärjestelmän mukaan.

Lisätietoja antaa 26.10. klo 12-13 etuusjohtaja Antti Jussila, puh. 040 834 5703 sekä 22.10. ja 23.10. klo 9-10 Keskisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskuksen päällikkö Riitta Luoto, puh. 050 569 9821.

  • viimeinen hakupäivä 28.10.2018
  • viitekoodi U1018-590

Täytä hakemus eRekry-palvelussamme. Onnistuneesta hakemuksesta saat vahvistuksen sähköpostiisi.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1191585
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki