(Poistunut julkaisusta)

Asiantuntija
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.11.2019

Visiomme on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, henkilöstön että kumppaneiden näkökulmasta. Saavuttaaksemme tulevaisuuden tavoitetilamme, olemme aloittaneet OP Ryhmässä merkittävän muutosmatkan. Siirrymme OP Ryhmän keskusyhteisössä vaiheittain ketterään, itseohjautuvaan toimintatapaan, joka antaa vapautta ja vastuuta tiimeille, nopeuttaa päätöksentekoa ja ohjaa työskentelyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vähennämme päätöksentekotasoja. Johtamisessa painottuu valmentaminen ja työn mahdollistaminen.


Haemme nyt asiantuntijaa Pohjolan Vakuutus organisaatioon Helsinkiin (sijaintisi voi mahdollisesti olla myös Oulussa).

 

ASIANTUNTIJA

 

Tässä tehtävässä vastaat yritys- ja yhteisöasiakkaan omaisuus- ja kiinteistövahinkojen ratkaisemisesta ja neuvonnasta työ- ja toimintatapaohjeiden mukaisesti sekä hyväksyntä- ja toimivaltuuksien puitteissa. Käsittelet asiakaskohtaamiset monikanavaisesti ja varmistat kaikissa asiakaskohtaamisissa ylivertaisen asiakaskokemuksen tuottamisen, tehokkuuden ja vahinkomenon hallinnan.


Kykenet itsenäisesti hoitamaan haastavia omaisuus-, kiinteistö-, rakennus- ja keskeytysvahinkoja ja osallistut vahinkojen muutoksenhakukäsittelyyn. Vastaat ehtotulkinnoista yhdessä korvauspäällikön kanssa sekä osaltasi talon sisäisistä ja ulkoisista koulutuksista ja ohjeistuksista. Osallistut kehityshankkeisiin ja vastaat korvausneuvojien valmentamisesta asiakaspalvelu- ja ehtotulkintaosaamisessa. Osallistut myös omaisuusvahinkojen jälkitarkastukseen ja havainnointiin voimassa olevien käytäntöjen mukaisesti.


Mitä odotamme sinulta

 

Toivomme, että omaat kehittymispotentiaalia ja vastuullisen ja ratkaisukeskeisen asenteen. Sinulta löytyy hyvät yhteistyö- ja asiakaspalvelutaidot ja halua toimia tiimissä. Olet oma-aloitteinen ja joustava ja kykenet hallitsemaan tunnepitoisia asiakastilanteita. 


Sinulta löytyy monipuolista työkokemusta vakuutusalalta ja tehtävään sopiva koulutustausta. Omaat myös syvällistä osaamista yritysten toiminnan ja omaisuuden vakuutuksissa. Olet luonteva esiintymään ja paineensietokykysi on hyvä.


Ruotsin ja englannin kielen taidot katsomme eduksi.


Mitä saat meiltä

 

Pääset mukaan huippuammattilaisten tiimiin ja dynaamiseen työympäristöön. Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän, loistavat kollegat ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi.


Lisätiedot ja hakuohjeet

 

Hae tehtävää 1.12.2019 mennessä OP:n Urasivun kautta. Lisääthän hakemukseesi  CV:n ja suosittelijoidesi tiedot. Ethän jätä hakemista viime hetkeen, sillä haastatteluihin voidaan edetä jo hakuaikana.  

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Kari Kesti. Tavoitat Karin puhelimitse 0400 533 052 perjantaina 22.11. klo 12-15. 

 

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely. 
 

 

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.