(Poistunut julkaisusta)

Asiantuntija, Omaisuuskorvauspalvelut, Pohjola Vakuutus
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.10.2020

Haemme Pohjola Vakuutuksen yritysasiakkaiden Omaisuuskorvauspalveluihin korvausasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin. 

KORVAUSASIANTUNTIJA, Omaisuuskorvauspalvelut, Pohjola Vakuutus
 
Korvausasiantuntijana toimit nimetyn vastuualueesi syväasiantuntijana ja tuet vahinkokäsittelyä sekä muita yhteistyötahoja (mm. underwriting, asiakkuusjohtajat, tutkinta ja meklaripalvelut) korvauskäsittelyssä. Hoidat itsenäisesti yritys- ja yhteisöasiakkaiden haastavia ja korvattavuudeltaan merkittäviä omaisuus-, kiinteistö- ja rakennusvahinkoja. Käsittelet asiakaskohtaamiset monikanavaisesti ja varmistat osaltasi ylivertaisen asiakaskokemuksen tuottamisen, tehokkuuden sekä vahinkomenon hallinnan. Vastaat ehtotulkinnoista yhdessä korvauspäällikön kanssa sekä osallistut vahinkojen muutoksenhakukäsittelyyn. 

Keskeinen osa asiantuntijuuttasi on myös valmentaa korvausneuvojia asiakaspalvelu- ja ehtotulkintaosaamisessa sekä huolehtia talon sisäisten työ- ja käsittelyohjeistusten ajantasaisuudesta. Korvaustoiminnan edustajana pääset osallistumaan myös tuotteiden ja palveluiden kehityshankkeisiin. 

Oletko sinä hakemamme osaaja?

Sinulla on jo aiempaa kokemusta yritysten toiminnan ja omaisuuden vakuutuksista sekä perustiedot muista vakuutuslajeista. Hallitset korvausten käsittelyprosessin ja toimintatavat, olet vastuullinen ja työskentelet ratkaisukeskeisesti. Vuorovaikutustaitosi ovat vahvat niin suullisesti kuin kirjallisestikin ja viestit ymmärrettävästi eri osapuolien kanssa. Hallitset toisinaan tunnepitoisetkin asiakaskohtaamiset rakentavasti ja empaattisesti ja paineensietokykysi on hyvä haastavissakin tilanteissa. Esiintymisvarmuus sekä kokemus kouluttamisesta katsotaan eduksi. Kaikkiaan toivomme, että toiminnassasi välittyvät OP:n arvot, eli ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen, jotka ohjaavat vahvasti myös tiimimme työskentelyä.

Mitä tarjoamme sinulle

Tämän tehtävän myötä pääset syventämään omaan asiantuntijuuttasi ja pääset osaksi alan voimakkaimmin kasvavaa ja kehittyvää sekä aidosti digitalisoituvaa OP Ryhmää, jossa työpanostasi arvostetaan. OP:n sisäisissä kyselyissä työntekijämme mainitsevat usein työnsä parhaaksi puoleksi työyhteisön ja huippuosaavat kollegansa, mistä olemme ylpeitä.  

Visiomme on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, henkilöstön että kumppaneiden näkökulmasta. Tämän tavoitetilan saavuttamiseksi olemme siirtyneet OP Ryhmän keskusyhteisössä ketterään, itseohjautuvaan toimintatapaan, joka antaa vapautta ja vastuuta tiimeille, nopeuttaa päätöksentekoa ja ohjaa työskentelyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vähennämme päätöksentekotasoja ja johtamisessa painottuu valmentaminen ja työn mahdollistaminen. Tällä muutoksella tavoittelemme entistä parempaa työntekijäkokemusta, asiakaskokemusta sekä toiminnan tehokkuutta.

Suomen johtavan finanssiryhmään kuuluminen tuo paljon muitakin etuja kuten henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut. Lisäksi saat käyttöösi kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä täysajan tapaturmavakuutuksen ns. normaalien etujen lisäksi. Isona talona meillä toki on myös tarjota ison talot edut henkilökohtaiselle ammatilliselle kasvulle ja kehittymiselle.

Lisätiedot ja hakuohjeet

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, kysymyksiisi vastaa mielellään yksikön päällikkö Kari Kesti kari.kesti(a)pohjola.fi tai  +358 40 053 3052.

Hae tehtävää 28.10.2020 mennessä liittämällä hakuun CV:si palkkatoiveineen. 

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.