(Poistunut julkaisusta)

Asiakkuuspäällikkö
LähiTapiola-ryhmä

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.3.2018

Tehtävän kuvaus

LähiTapiola Lännen on kokonaisvaltaista elämänturvaa tarjoava vahinkovakuutusyhtiö. Henkilö-, maatila- ja yritysasiakkaat saavat vahinko- ja henkivakuuttamisen, sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut henkilökohtaisesti ja paikallisesti. Kumppaneidemme kautta tarjoamme myös työeläke- ja pankkipalvelut. Olemme yksi LähiTapiola-ryhmän 20:sta itsenäisestä alueyhtiöstä. Toimialueemme on Rauma, Laitila, Uusikaupunki, Eura, Huittinen, Kokemäki, Harjavalta ja Nakkila. Kotipaikkamme on Rauma ja palveluksessamme työskentelee 100 finanssialan ammattilaista.
LähiTapiola Lännen hakee Rauman alueelle yritysliiketoimintaan asiakkuuspäällikköä. Tehtäviisi kuuluvat uusien yritysasiakkaiden hankinta, oman asiakassalkun tavoitteellinen kehittäminen ja sidosryhmäyhteistyö. Toimit osana ammattitaitoista tiimiä, jonka avulla toteutat myynti- ja tulostavoitteesi.

Odotamme sinulta

Olet oma-aloitteinen ja tartut aktiivisesti asioihin. Sinulla on vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, sekä toimit tavoitteellisesti. Paikallisen yrityselämän tuntemus sekä näyttö menestyksekkäästä asiakkuuksien hoitamisesta ja myynnistä katsotaan eduksesi. Vakuutusalan kokemus ja kaupallinen koulutus katsotaan eduksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Tehtävä edellyttää oman auton käyttöä.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, haastavan ja palkitsevan työn, jossa saat myös mahdollisuuden oppia uutta ja kehittyä yritysvakuuttamisen ammattilaiseksi. Tule mukaan rakentamaan kotimaisen finanssialan tulevaisuutta. Saat tueksesi suuren ja vakavaraisen yhtiöryhmän osaamisen ja mahdollisuudet. Lisäksi tarjoamme hyvät henkilöstöedut. Tehtävään alustavasti valitun henkilön luottotiedot tarkistetaan ja henkilön tulee esittää todistus huumausainetestistä ennen lopullista valintapäätöstä. Työhön sisältyy liikennevakuutuksen myynti- ja käsittelytehtäviä, jotka edellyttävät Trafin myöntämiä rekisteröintioikeuksia. Trafi tarkastaa valitun henkilön tiedot oikeusrekisterikeskuksesta (ORK). Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana. Huomaathan, että hakemuksemme on kaksiosainen ja koostuu hakulomakkeesta ja lyhyestä videohaastattelusta. Videohaastatteluun pääset tämän linkin kautta

Lisätietoja antaa

Lisätietoja antaa Lisätietoja tehtävästä antaa myyntijohtaja Virpi Salminen, p. 040 842 2797:13.3. klo 11-14ja 14.3. klo 13-17 ja 23.3. klo 13-17, 19.3. klo 14-17, virpi.salminen@lahitapiola.fi/liiketoimintajohtaja Kimmo Suomi 19.3.2018 -25.3. kimmo.suomi@lahitapiola.fi.
Lähetä hakemuksesi oheisella hakulomakkeella.