(Poistunut julkaisusta)

ASIAKKUUSNEUVOJA/-ASIANTUNTIJA
OP Alavuden Seutu

Alkuperäinen julkaisupäivä 27.1.2020

OP Alavus on vakavarainen, elinvoimainen ja itsenäinen osuuspankki Etelä-Pohjanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme kahdessa konttorissa Alavudella ja Tuurissa, sekä sähköisten kanavien avulla myös toimialueemme ulkopuolella. Tuurin konttori muodostaa mielenkiintoisen palvelukokonaisuuden keskellä Etelä-Pohjanmaan merkittävää turistikohdetta.
 

Etsimme työkaveriksemme vakituista, kokoaikaista
 

ASIAKKUUSNEUVOJAA/-ASIANTUNTIJAA
työskentelemään monipuolisten asiakaspalvelu- ja myyntitehtävien parissa. Työpäiväsi koostuvat asiakkaiden kohtaamisesta kasvokkain päivittäispalveluiden merkeissä sekä digitaalisten kanavien välityksellä. Luot loistavia asiakaskokemuksia tarjoamalla asiakkaillemme juuri heidän tilanteeseensa sopivia ratkaisuja. Osallistut vahvasti asiakkuuksien hoitoon ja niiden kehittämiseen. Pääset myös osallistumaan muun muassa pankkimme some-tekemiseen ja oppimaan uutta.

Odotamme sinulta

Etsimme positiivisella asenteella varustettua myynnillistä, kehityshaluista henkilöä, joka ottaa mielellään vastuuta. Haluat kehittää osaamistasi ja olet valmis osallistumaan OP Ryhmän koulutuksiin ja suorittamaan Ryhmän tutkintoja. Nautit asiakaspalvelusta ja myynnistä. Kohtaat asiakkaita mielelläsi niin kasvotusten, puhelimitse kuin verkkoneuvotteluissakin ja sosiaalinen media on sinulle tuttu ympäristö. Luonteeltasi olet joustava ja pidät vaihtelevuudesta. Työmme on ajoittain kiireistä ja toivommekin, että nautit pienestä paineesta työssä. Luonnollisesti hyvät vuorovaikutustaidot niin asiakkaiden kuin työkavereiden kanssa ovat meille tärkeitä.

Finanssialan tunteminen on sinulle eduksi, mutta emme edellytä sitä. Pystyt palvelemaan asiakkaita suomeksi ja jonkin verran myös englanniksi. Parhaat eväät tehtävässä menestymiseen antaa kaupallinen tausta, mutta myös muilla koulutustaustoilla on mahdollisuus menestyä, kun asenne on oikea. Tulet työskentelemään sekä Alavuden että Tuurin kauppakylän konttoreilla, joten työ vaatii valmiutta liikkua.


Tarjoamme sinulle

Asiakkuusneuvojan/-asiantuntijan tehtävä on meillä monipuolinen yhdistelmä asiakaspalvelua ja myyntiä. Työpäivät ovat vaihtelevia ja meillä sinun on mahdollista kehittää omaa osaamistasi finanssialan osaajana. Pankkimme on vakavarainen ja tarjoamme luonnollisesti myös loistavat OP Ryhmän edut ja mahdollisuudet.

Tehtävääsi tukee asiantunteva työyhteisö, jossa arvostetaan työpanostasi, kykyjäsi ja haluasi kehittyä edelleen. Meitä on mukava 15 hengen porukka, joka viihtyy toistensa seurassa usein myös vapaa-ajalla erilaisissa aktiviteeteissa. Panostamme työhyvinvointiin ja haluamme kehittää toimintaamme yhdessä koko henkilökunnan voimin. Meidän vastavalmistuneet pankkitilamme ovat toimivat ja viihtyisät.


Lisätiedot ja hakuohjeet

Hae tehtävää lähettämällä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään torstaina 6.2.2020 op-careers.fi –sivuston kautta. Älä turhaan jätä hakemista viime tippaan, mikäli koet tehtävän kiinnostavaksi. Lisätietoja tehtävästä voit tiedustella Päivi Saranpäältä, puh. 0505883669. Parhaiten Päivin tavoittaa 3.2. tai 4.2. klo 15-16.

Valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetätetään huumausainetesti.

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.