(Poistunut julkaisusta)

Asiakkuusjohtaja
OP Ryhmä

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.1.2020

Haemme OP Helsinkiin 


ESIMIES, MYYNNINPALVELUT

Pankkiimme siirtyy työtä OP keskusyhteisön Palvelukeskuksesta ja perustamme OP Helsinkiin uuden rahoituksen taustatiimin, jolle haemme esimiestä. Tiimissä työskentelee 10-15 rahoituksen ammattilaista, jotka hoitavat OP Helsingin nykyisten laina-asiakkaiden asioita mm. vakuuden muutoksia, jälkipantteja, lainojen siirtoja sekä erilaisia rahoitukseen liittyviä selvittelytehtäviä.

Pääset mukaan perustamaan uutta tiimiä, johon rekrytoimme parhaillaan asiakkuusneuvojia. Olet mukana rakentamassa tiimille sopivia toimintamalleja ja vastaat tiimin asiakaslähtöisestä toiminnasta ja prosessien toimivuudesta. 

Tiimin esimiehenä näytät esimerkkiä johtamisellasi ja energinen asenteesi innostaa tiimiäsi saavuttamaan tavoitteet. Seuraat tiiviisti OP Ryhmässä tapahtuvia uudistuksia ja huomioit niiden vaikutukset toiminnan kehittämisessä. Tehtävänäsi on myös osallistua aktiivisesti ja ratkaisukeskeisesti asiakkuuksien ja toimintatapojen kehittämiseen koko pankissa yhteistyössä kollegoidesi kanssa.

Sinulla on näyttöä ihmisten ja prosessien johtamisesta sekä kehittämisestä. Teet vastuullisesti päätöksiä ja saat aikaan tuloksia. Odotamme sinulta kykyä tehdä hyvää yhteistyötä yli organisaatiorajojen. Menestyäksesi tehtävässä tarvitset erinomaisia vuorovaikutus-, vaikuttamis- ja neuvottelutaitoja. Ymmärrät laajoja kokonaisuuksia ja toimit liiketoimintalähtöisesti asiakkaan huomioiden.

Sinulla on aiempaa kokemusta vähittäispankkitoiminnan ja asiakkuuksien johtamisesta sekä kokemusta myynti-, asiantuntija- tai esimiestehtävistä. Sinulla on vähittäispankkitoiminnan riskienhallinnallinen osaaminen. 

 

Tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä luomaan toimialan parasta asiakaskokemusta ja vaikuttaa satojentuhansien asiakkaiden pankkiasioinnin sujuvuuteen. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haastavan työn kasvun mahdollisuudet tarjoavassa toimintaympäristössä. Pääset mukaan aktiiviseen työyhteisöön ja saat mahdollisuuden kehittää osaamistasi menestyvässä pankissa. Hyvästä työstä palkitsee mittava henkilöstöetu- ja palkitsemiskokonaisuus sekä OP Ryhmän uramahdollisuudet.


 
Lisätietoja

Haluatko tietää lisää tehtävästä tai meistä? Pankinjohtaja Paula Knuutila vastaa mielellään kysymyksiisi puhelimitse, p. 040 5054684. Jos onnistuimme jo vakuuttamaan sinut, kerro itsestäsi urasivustomme kautta viimeistään 7.2.2020 mennessä. Älä suotta jätä hakemistasi viimeiseen päivään, sillä viemme rekrytointiprosessia eteenpäin jo hakuajan kuluessa. 

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan suurin työnantaja Suomessa. OP:n muodostavat yli 150 itsenäistä osuuspankkia ja niiden omistama keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Meillä työskentelee yli 12 000 finanssialan ammattilaista.