Asiakaspalvelukoordinaattori, vuorotteluvapaasijainen
Kiilto

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.4.2019

Tulevaisuus tehdään tänään. Kiillossa panostetaan päivittäin huomiseen huolehtimalla työhyvinvoinnista, rohkaisemalla uusiutumiseen ja kehittämällä toimintaa jatkuvasti entistä vastuullisemmaksi. Meitä ohjaa tahto olla alamme ympäristöjohtaja, jonka asiantuntijuudella rakennetaan onnistumisia myös asiakkaillemme. Olemme lähellä, etsien uutta ja oivaltaen. Haluatko kirjoittaa oman lukusi satavuotiseen kasvutarinaamme?

 

Etsimme Raision logistiikkakeskukseemme asiakaspalvelukoordinaattorin tehtävään

 

 VUOROTTELUVAPAASIJAISTA

 

Vuorotteluvapaasijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on työsuhteen alkaessa työttömänä työnhakijana TE-toimistossa ja jonka työttömyys on yhdessä tai useammassa jaksossa kestänyt vähintään 90 päivää vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana, tai alle 30-vuotias henkilö, jonka tutkinnon suorittamisesta on kulunut alle vuosi, tai alle 25-vuotias, tai yli 55-vuotias hakija.

 

Sijaisuuden kesto on noin puoli vuotta (kesä-marraskuu 2019).

 

Päätehtäväsi on huolehtia omalta osaltasi siitä, että Kiillon lupaus erinomaisesta asiakaspalvelusta toteutuu. Työ sisältää puhelimessa ja sähköpostilla tapahtuvaa asiakaspalvelua, tilausten vastaanottamista ja tallentamista toiminnanohjausjärjestelmään. Työhön saattaa sisältyä myös vientikoordinaattorin tehtäviä.

 

Odotamme sinulta:

  • kaupallista koulutusta tai aiempaa kokemusta kaupalliselta tai viennin alalta
  • hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja
  • itsenäistä työskentelyotetta ja tarkkuutta niin kiireessä kuin myös rutiinien parissa
  • hyvät atk-taidot (kokemus ERP -toiminnanohjausjärjestelmistä katsotaan eduksi)
  • erinomaista suomen kielitaitoa
  • hyvää englannin kielen taitoa
  • ruotsin kielitaito katsotaan eduksi

 

Tarjoamme sinulle kehittyvän yrityksen toimintaympäristön, itsenäisen tehtäväkentän sekä kattavan perehdytyksen tehtävään. Panostamme aktiivisesti henkilöstömme työhyvinvointiin ja olemme saaneet siitä myös tunnustusta Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatin muodossa. Olemme savuton työpaikka.

Lisätietoa tehtävästä antaa logistiikkapäällikkö Jussi Valtonen tiistaina 16.4.2019 klo 9–11, puh. 050 592 3897. Täytä hakemuksesi CV:n ja palkkatoiveen kera viimeistään 25.4.2019.

 

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Pyydämme hakijoita varaamaan maanantain 6.5.2019 mahdollista työhaastattelua varten. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1258626
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Raisio