(Poistunut julkaisusta)

ASIAKASPALVELUASSISTENTTI , Helsinki
Manpower

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.2.2018
SPONDA OYJ on Suomen suurin kiinteistösijoitusyhtiö. Omistamme, vuokraamme ja kehitämme toimistotiloja, liiketiloja ja kauppakeskuksia Suomen suurimmissa kaupungeissa. Spondalla on noin 4 mrd:n euron kiinteistöomaisuus, missä vuokrattavaa alaa on yli miljoona neliömetriä. Innovoimme jatkuvasti uusia toimitilakonsepteja vastaamaan tulevaisuuden työnteon tarpeisiin. Tästä esimerkkinä toimii vuonna 2016 avattu coworking hubimme MOW. Tänä vuonna saimme uuden omistajan merkittävästä kansainvälisestä sijoitusyhtiöstä, Blackstonesta, mikä tulee avaamaan meille lisää uusia ja innostavia mahdollisuuksia viedessämme toimialaa tulevaisuuteen.

Etsimme nyt Spondalle ASIAKASPALVELUASSISTENTTIA Toimistokiinteistöt-yksikköön. Tehtävä on vähintään 12 kuukautta kestävä, määräaikainen perhevapaasijaisuus. Työt alkavat oikean henkilön löydyttyä, mieluiten maaliskuun aikana. Työpaikka sijaitsee yrityksen pääkonttorissa Helsingin keskustassa. 

Asiakaspalveluassistentti vastaa avustavista vuokrauksen tehtävistä sekä ylläpitää mm. vuokrarekisteriä ja asiakasrekisteriä Microsoft Dynamics AX -tietojärjestelmässä. Asiakaspalveluassistentti osallistuu myös vuokrasopimusten valmisteluun ja toimii monipuolisesti asiakkuustiimin tukena sekä neuvoo ja palvelee asiakkaita. 

Tehtävässä menestyminen edellyttää
- aiempaa kokemusta assistenttitason tehtävistä
- soveltuvaa ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa 
- hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta puhelimitse että kirjallisesti tapahtuvasta asiakaspalvelusta
- asiakaslähtöistä ajattelu- ja toimintatapaa sekä palveluhenkisyyttä, koska palvelet sekä sisäisiä että ulkoisia asiakkaita
- sujuvaa suomen sekä hyvää englannin kielen kirjallista ja suullista osaamista
- MS Officen hallintaa sekä aiempaa kokemusta jonkin toiminnanohjausjärjestelmän käyttämisestä
- huolellisuutta ja tarkkuutta myös kiireen keskellä
- halua ja kykyä oppia uutta
- katsomme eduksi aiemman kokemuksen kiinteistöalan tehtävistä

Sinua odottavat Spondalla alan ammattilaisista koostuva työyhteisö, kannustava työilmapiiri ja vahva yhteishenki.

Hae tehtävää mahdollisimman pian rekisteröidyllä cv:lläsi painamalla "Hae"-painiketta. Hakemusten läpikäynti aloitetaan ennen hakuajan päättymistä ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Recruitment Consultant Rami Inkilä, rami.inkila@manpowergroup.fi.

Manpower on maailman johtavia rekrytointi- ja henkilöstöalan yrityksiä, joka toimii 80 maassa ja on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomessa olemme yksi suurimmista rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen ja soveltuvuusarviointeihin erikoistuneista yrityksistä. Työnantajat etsivät kauttamme taitavia ja motivoituneita ammattilaisia kaikille organisaatiotasoille, määräaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin. Palvelemme asiakkaitamme ja hakijoitamme valtakunnallisesti aluetoimistojemme kautta. Manpower on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.