(Poistunut julkaisusta)

Asiakasohjaaja
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 25.11.2019

Tehtävän kuvaus

HelppiSeniori on osa valtakunnallista keskitettyä asiakas- ja palveluohjauksen toimintamallia. HelppiSenioriin on keskitetty ikääntyneiden neuvonta ja ohjaus, laaja-alainen palvelutarpeen arviointi, palveluiden järjestäminen, päätöksenteko sekä palvelukokonaisuuksien koordinointi. Toimintamme keskiössä on asiakas ja asiakkaan tarpeet. Lähtökohtana on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia ja arjessa selviytymistä oikea-aikaisesti kevyimmän palvelun- periaatteen mukaisesti.

Haemme asiakasohjaajaa vakinaiseen virkasuhteeseen. Tehtävänäsi on varmistaa, että asiakas ohjataan mahdollisimman sujuvasti tarvitsemansa tuen ja palvelun piiriin. Työssäsi sinua tukee koko moniammatillinen tiimimme, johon kuuluu sosiaalityöntekijöitä, asiakasohjaajia, kotihoidon ohjaajia sekä asiakasohjausyksikön esimies.

Odotamme sinulta avointa ja innostunutta asennetta yhdessä samanhenkisen tiimin kanssa. Joustava työaika tukee työn suunnittelua ja jaksamista. Sinulla on mahdollisuus tehdä sopimuksen mukaan etätyötä. Saat meillä kaupungin monipuoliset henkilöstöedut ja hyvät kouluttautumismahdollisuudet. Autamme tarvittaessa työsuhdeasunnon saamisessa. Tarjoamme käyttöösi HSL:n työsuhdematkalipun. Henkilöstöetuihin voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.helsinkirekry.fi

Täytä hakemuksesi ensisijaisesti osoitteessa helsinkirekry.fi. Kirjalliset hakemukset voi lähettää Helsingin kaupungin kirjaamoon, sosiaali- ja terveystoimi, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Kuoreen tunnus SOTE-03-276-19. (Käyntiosoite on Pohjoisesplanadi 11-13.) Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta.

Kelpoisuusehto:
Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (sairaanhoitaja) tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Virkaan valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Edellytämme sinulta kokemusta ikäihmisten kanssa työskentelystä sekä omaishoidon- ja toimeentulotuen myöntämisen perusteiden osaamista ja tuntemusta.

Katsomme eduksi Helsingin ikäihmisten palvelurakenteen, hoitoketjujen hahmottamisen ja palveluyksiköiden tuntemuksen sekä Pegasos ja ATJ- tietojärjestelmien käytön hallinnan.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

Asiakkuuspäällikkö Nina Jokela, p. 09 310 23316, nina.jokela@hel.fi

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi