Asiakasneuvoja
OP

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 11.1.2021

OP on vahvasti tulevaisuutta visioiva finanssiryhmä. Palkkaamme jatkuvasti uusia kollegoita OP Ryhmän keskusyhteisöön, jossa kunnianhimoisimmatkin ammatilliset unelmat on mahdollista toteuttaa. Rakennamme strategisesti sellaista kulttuuria, jossa sinä saat mahdollisuudet vaikuttaa rohkeasti uudistuvien ja miljoonien suomalaisten elämää koskettavien ratkaisujen parissa, ensimmäisenä Suomessa. 

 

Haemme nyt Vähittäispankin operaatioihin ja kyvykkyyksiin Henkilöasiakkaat -organisaatioon Ouluun vakituisiin työsuhteisiin 

 

ASIAKASNEUVOJIA

 

Tehtävästä

 

Vastaat asiakasneuvojana henkilöasiakkaiden palvelemisesta osana moniosaavaa ja itseohjautuvaa tiimiä annettujen raamien puitteissa. Asiakasneuvojana olet osa tiimiä, joka palvelee asiakkaitamme pääsääntöisesti puhelimitse, mutta jonkin verran myös chatin ja verkkoviestien kautta. Tehtävääsi sisältyy jonkin verran myös selvittelypalveluihin kuuluvia taustatehtäviä, joita ovat esim. asiakkuudensiirrot, kuolinpäivähuollot, perukirjatarkistukset, edunvalvonta sekä viranomaistiedustelut. Tehtävässä Tärkein tekemistä ja toimintaa ohjaava periaate on täyttää ”Kerralla kuntoon” -asiakaslupauksemme.

 

Tehtävän tavoitteet ensimmäisen puolen vuoden aikana ovat:

 

• eri kanavissa tehtävän asiakaspalvelun ja selvittelyn taustatyön sisällön kokonaisuuden ja asiakasrajapinnan ymmärtäminen,

• pankin tehtäväkokonaisuuden hahmottaminen eri asiakaspalvelutilanteissa,

• työn priorisointi ja joustava suorittaminen aikataulussa pysyen sekä

• asiantuntemuksen ja rohkeuden kartuttaminen asiakkaiden ohjaamiseen vaikeissakin tilanteissa.

 

Mitä odotamme sinulta  

 

Meillä menestyy parhaiten henkilö, joka haluaa aidosti auttaa asiakasta ja löytää tämän tilanteeseen sopivimman ratkaisun. Toivoimme, että sinulta löytyy kyky oppia uutta nopeasti ja hahmottaa kokonaisuuksia monipuolisesti. Olet motivoitunut työskentelemään dynaamisessa ja tapahtumarikkaassa ympäristössä.  Oletko haaveillut itsenäisestä työstä, jossa voit kartuttaa vahvan asiantuntijuuden? Siinä tapauksessa saatat olla oikea ehdokas tehtävään. Tässä tehtävässä työtehtävät ja toimeksiannot eivät aina ole yksiselitteisiä, joten kuuntelemisen ja soveltamisen taidoista sekä oma-aloitteisuudesta on erityistä hyötyä onnistumisen kannalta. Ennen kaikkea kuitenkin ratkaisevaa on oikea asenne ja halu toteuttaa erinomaista asiakaspalvelua!

 

Korostamme valintakriteereissä

 

• joustavaa, itsenäistä ja oma-aloitteista lähestymistapaa,

• periksiantamatonta otetta,

• tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. kaupallinen),

• hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja,

• digiajan teknisiä taitoja sekä innostusta digiajan tuomiin mahdollisuuksiin sekä

• halua olla paras ylivertaisen palvelukokemuksen tuottajana

 

Palvelemme asiakkaitamme myös englannin ja ruotsin kielellä, joten kielitaidosta on tehtävässä etua.

 

Tarjoamme sinulle

 

OP Ryhmä edistää strategiaansa näkyvästi ja kutsuu henkilöstön vahvasti mukaan kehittämään tulevaisuuden OP:ta. Tarvitsemme vastuunkantajia ja asiantuntemustaan mielellään kehittäviä osaajia. Tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen työhösi sekä työnohjauksen. Meille on myös tärkeää, että jokaisen on mahdollista kehittyä työn kautta ja tässä sinua tukevat kollegasi sekä esimiehesi. Et siis tule jäämään tehtävissäsi yksin. Lisäksi tarjoamme modernit työvälineet sekä laajat työsuhde-edut ja ison talon tarjoamat lukuisat erilaiset uramahdollisuudet. 

 

Visiomme on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, henkilöstön että kumppaneiden näkökulmasta. Tämän tavoitetilan saavuttamiseksi olemme siirtyneet OP Ryhmän keskusyhteisössä ketterään, itseohjautuvaan toimintatapaan, joka antaa vapautta ja vastuuta tiimeille, nopeuttaa päätöksentekoa ja ohjaa työskentelyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vähennämme päätöksentekotasoja ja johtamisessa painottuu valmentaminen ja työn mahdollistaminen. Tällä muutoksella tavoittelemme entistä parempaa työntekijäkokemusta, asiakaskokemusta sekä toiminnan tehokkuutta. Yrityskulttuurimme ja arjen tekemisen ytimessä ovat arvot – ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Nämä arvot ovat mahdollistaneet osuustoiminnallisen menestyksemme läpi vuosikymmenten, ja samoissa arvoissa piilee myös tulevaisuuden kulttuurimme vahvin kulmakivi. 

 

Lisätiedot ja hakuohjeet

  

Kiinnostuitko tehtävästä, mutta jäikö jokin vielä mietityttämään? Lisätietoja tehtävästä antaa Operations Lead Mikko Kähkönen. Mikon tavoitat sähköpostitse mikko.kahkonen(at)op.fi tai numerosta  0407685780 maanantaina 11.1 klo 12-13, keskiviikkona 13.1 klo 13-14, maanantaina 18.1. klo 12-13 ja perjantaina 22.1. klo 12-13.

 

Hae tehtävää mennessä 25.1.2021 alla olevan hakulinkin kautta. Älä kuitenkaan jätä hakemista viime hetkille, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn ja valintojen tekemisen jo hakuajalla. Käytämme videohaastattelua osana rekrytointiprosessiamme. 

 

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan tarvittaessa luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti, terveyskysely ja Suojelupoliisin perusmuotoinen turvallisuusselvitys.

 

 

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme. 

 

 

 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1413026
  • Tehtäväalue: Vakuutus, Pankki ja rahoitus
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 25.1.2021
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Oulu