Asiakasneuvoja
Poolia Suomi Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 11.3.2020

Tule mukaan asiakkaamme a+tiimiin tekemään toimialan parasta asiakaspalvelua!

Me Accountorilla olemme edelläkävijöitä. Uteliaisuus, kasvu ja kehittyminen kirittävät meitä, sillä haluamme olla askeleen edellä. Accountorin avoin ja joustava työympäristö on paikka, jossa uusille ideoille on aina tilaa kehittyä. Juuri siksi olemme a+-luokan työpaikka.


Asiakasneuvojana

Työhösi kuuluvat vaihtelevat sopimuskäsittelyyn ja laskutukseen liittyvät tehtävät, kuten laskutuskyselyt ja -selvitykset. Tuet B2B-asiakkaitamme sekä sähköpostitse että puhelimitse. Muita työtehtäviä ovat esimerkiksi asiakassopimusten kirjaus ja ylläpito eri järjestelmissä sekä erilaiset laskutukseen, tuotteisiin ja lisäpalveluihin liittyvät muutokset.

Procountor-ohjelmisto on pienille ja keskisuurille asiakkaille kohdennettu sähköisen taloushallinnon markkinajohtaja. Ohjelmistomme käsittää taloushallinnon tärkeimmät osa-alueet, kuten reskontrat, matkalaskut ja kirjanpidon.

Näillä taidoilla teet vaikutuksen

- Aiempaa kokemusta vastaavista asiakaspalvelutehtävistä (hallinnon, sopimusten, asiakasrekisterien yms. parissa työskentely katsotaan eduksi)
- Aito halua auttaa asiakkaita sekä positiivinen ja joustava ote työhön
- Kokemusta useamman järjestelmän yhtäaikaisesta käyttämisestä
- Sujuva suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito sekä valmius käyttää englantia. Ruotsin kielen osaaminen katsotaan eduksi.

Sinun ei vielä tarvitse olla täysin valmis tekijä tähän rooliin, mutta toivomme sinun pääsevän nopeasti tehtävien tasalle. Arvostamme aiempaa työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä ja oppivaista asennetta. Olet rohkea ja ulospäinsuuntautunut, ja teet mielelläsi yhteistyötä muiden kanssa. Mukaudut helposti toimintaympäristömme nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja säilytät positiivisen asenteesi myös kiireen keskellä.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan ja se on vakituinen sekä kokoaikainen. Asiakkaamme toimisto sijaitsee Espoon Keilaniemessä.

Yhteyshenkilöt

Sanna Majava
sanna@poolia.fi
puh. 020 729 0838

Annastiina Korpi
annastiina@poolia.fi
puh. 020 729 0835

Accountor Finago

Motivoituneet ja tyytyväiset tekijät ovat kasvumme kantava voima. Olemme rakentaneet itsellemme työympäristön, joka ruokkii työssä viihtymistä, ammatillista kehittymistä sekä oman elämän tasapainoa. Pidämme huolta työntekijöistämme ja esimerkiksi etupalettimme on suunniteltu tukemaan henkilöstöämme töissä ja vapaa-ajalla. Tarjoamme esimerkiksi ergonomiaa tukevat työvälineet, erittäin kattavan työterveyshuollon sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Järjestämme vuosittain vapaamuotoisempia aktiviteetteja, tiimipäiviä, koko talon tapahtumia ja monia muita juhlan hetkiä.

Accountor Finago on johtava pohjoismaisia markkinoita palveleva taloushallinnon ohjelmistoyritys. Yrityksen tuoteperhe kattaa kaikki sähköisen taloushallinnon ratkaisut, joita pk-yritykset ja tilitoimistot tarvitsevat liiketoimintansa tueksi. Pilvipalveluina toimivilla ohjelmistoilla, Procountorilla ja Tikonilla, hoidetaan jo yli 120 000 yrityksen taloushallinto Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Ohjelmistot ovat käytössä yli 1400 tilitoimistossa. Yrityksen toiminnan lähtökohtana on palava halu auttaa muita yrityksiä sekä tilitoimistoja hoitamaan taloushallintonsa helposti, luotettavasti ja tehokkaasti erinomaisilla sähköisen taloushallinnon ohjelmistoilla.

Accountor on kaikkea muuta kuin tavallinen palveluyritys. Konsernimme tarjoaa palkka-, talous-, IT- sekä HR-palveluja, kehittää oikeita prosesseja, sijoittaa oikeat ihmiset ja rakenteet oikeaan paikkaan ja tekee oikeita asioita parhaiden mahdollisten työkalujen ja ohjelmistojen avulla. Meitä on yli 2500 työntekijää kahdeksassa eri maassa, ja keskeisen johtamisideologiamme Leadermentin avulla kehitämme paitsi asiakkaidemme liiketoimintaa ja tuloksia, ennen kaikkea omia työntekijöitämme.

Siirry yrityksen kotisivuille

Huom! Hakemalla tätä paikkaa annat luvan tietosuoja- ja rekisteriselosteemme mukaiseen tietojesi säilyttämiseen ja käyttöön. 

Seuraa Pooliaa Somessa!
LinkedIn Facebook Instagram Twitter

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot