(Poistunut julkaisusta)

Apulaistarkastaja
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH)

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.10.2018

Haemme vakinaiseen virkaan apulaistarkastajaa 1.1.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Apulaistarkastajana tehtäviisi kuuluu tavaramerkkien luokituksen tarkastaminen, muodollisen tarkastuksen tekeminen, maksujen kohdentaminen, asiakasrekisterin ylläpito ja EU-kielitarkastusraporttien tekeminen. Lisäksi tehtäviisi kuuluu muita Patentit ja tavaramerkit -tulosalueen toimistotehtäviä tai avustavia tehtäviä.

Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiselle antaa alempi ammattikorkeakoulututkinto. Molempien kotimaisten kielten taidon ohella tehtävässä tarvitaan hyvää englannin taitoa sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Aiempi kokemus tavaramerkkiasioista katsotaan hakijalle eduksi. Hakijalle on myös eduksi aiempi kokemus viranomaistyöstä, toimistotehtävistä, hyvät tietotekniset valmiudet ja MS Office -ohjelmien osaaminen. Arvostamme järjestelmällistä, vastuuntuntoista ja oma-aloitteista tapaa toimia.

Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy PRH:n palkkausjärjestelmän mukaisesti. Apulaistarkastajan tehtävä sijoittuu vaativuustasolle 8 (2208 euroa). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. PRH:ssa on käytössä tulospalkkiojärjestelmä.

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön esimies Olli Teerikangas (puh. 029 5095235) ja toimistopäällikkö Pirjo Aro-Helander (puh.029 5095524). Tietoa PRH:sta on saatavissa myös viraston verkkosivuilta www.prh.fi.

Lue ilmoitus kokonaisuudessaan ja hae tehtävään Valtiolle.fi:ssä viimeistään 12.11.