(Poistunut julkaisusta)

Apulaispäällikkö, S-market Isojoki
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.9.2020

Isojoki (https://www.isojoki.fi/) on Etelä-Pohjanmaan eteläisin kunta. Isojoki tunnetaan mm. matkailukohteena luonnonkauniista Lauhavuoren alueesta ja Pirunpellosta. Lauhavuoren alue kuuluu Unescon kansainväliseen Geopark-verkostoon.

Nyt sinulla on mahdollisuus kehittää esimiestaitojasi yhteistyössä kokeneen esimiehen kanssa.

Haemme S-market Isojoelle

APULAISPÄÄLLIKKÖÄ

Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen.

Apulaispäällikön työ on esimiestyötä ja tehtävänä on tukea ja täydentää marketpäällikön työtä yhdessä sovitun työnjaon mukaisesti siten, että kaikki myymälän tuloskortin mukaiset tavoitteet toteutuvat. Päällikön poissa ollessa apulaispäällikkö vastaa myymälän toiminnasta sekä toimii päällikön toimenkuvan mukaisilla valtuuksilla.

Esimiestyön keskeisenä tavoitteena on henkilökunnan valmentaminen siten, että jokainen voi tehdä työnsä kerralla oikein, ja siten työllään edistää työryhmän yhteishenkeä, asiakastyytyväisyyttä sekä tehokkuuden ja tuottavuuden kehittymistä.

Kiireisessä arjessamme arvostamme sinussa tasapainoisuutta sekä paineensietokykyä.

Vastapainoksi tarjoamme sinulle paljon vastuuta, iloisen ja herskyvällä huumorilla varustetun työkaveriporukan, jonka asenne on kunnossa.

Meillä Eepeessä väkemme arvostaa mm. työsuhteen varmuutta, ystävällistä työilmapiiriä, koulutusmyönteisyyttä, monipuolisia työtehtäviä sekä joustavia työolosuhteita.

Tarjoamme myös erinomaiset Eepeen / S-ryhmän henkilökuntaedut, jotka ovat käytössä koko kotitaloudellasi, tietyin edellytyksin. Katso eduista lisää: https://s-ryhma.fi/tyopaikat/miksi-s-ryhmaan

Lisätietoja Tuulalta, marketpäällikkö Tuula Kiviniemi

puh. 010 76 46431

sp. tuula.kiviniemi2@sok.fi

Hakuaika    25.9.2020 saakka