Tietoa tehtävästä
Apulaismyymäläpäällikkö, Oulun alue (37,5 h/vko)
Oletko sinä uusi lidliläinen?
Nyt olisi tarjolla vallan mielenkiintoinen esihenkilötehtävä kaupan alan ja asiakaspalvelun sydämessä! Etsimme Oulun alueelle uusi apulaismyymäläpäälliköitä. Tehtävän aloitus tehtävässä olisi viimeistään helmikuun 2025 alussa tai mahdollisesti aiemmin.
Apulaismyymäläpäällikkö vastaa myymälän toiminnasta, tunnuslukujen analysoinnista ja kehittämisestä sekä yleisestä viihtyvyydestä yhdessä myymäläpäällikön kanssa. Henkilöstöpuolella apparin päätehtäviä ovat työntekijöiden kouluttaminen, kehittäminen ja kannustaminen. Tehtävä on vakituinen. Tehtävän aloituspalkka on 2800 euroa ja se voi ajan myötä sekä apparikokemuksen karttuessa nousta 3200 euroon.
Tällaisia asioita toivomme sinulta
Iloista asiakaspalveluasennetta – ei varmaankaan yllätä, että meidän päätehtävämme Lidlillä on pelastaa asiakkaidemme arki.
Aiempaa esihenkilökokemusta ja innostunutta otetta johtamiseen – olet motivoitunut, määrätietoinen ja ymmärtäväinen johtaja.
Kykyä hahmottaa ja hallita suuria kokonaisuuksia – haluat ymmärtää ihmisten lisäksi tunnuslukuja, joiden avulla kehität myymälän toimintaa jatkuvasti.
Olethan täysi-ikäinen - osa työtehtävistämme (esim. alkoholi- ja tupakkatuotteiden myynti ilman valvontaa) edellyttää lakiin perustuen 18 vuoden ikää.
Emme edellytä tehtävään natiivia suomen kielen taitoa – toivomme kuitenkin, että esimerkiksi asiakkaiden palveleminen, esihenkilötyö ja reklamaatiotilanteet onnistuvat sinulta suomeksi. Tämä linjaus on tehty siksi, että haluamme mahdollistaa sinulle onnistumisen työssäsi, ja että pystyt suoriutumaan työssäsi tarvittavista tehtävistä.
Tätä kaikkea tarjoamme sinulle
Reilun palkkauksen – tuleva palkkasi on 2800–3200 euroa ja palkkaus tarkentuu valitun henkilön työkokemuksen mukaan. Varmistamme palkkatasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden yrityksessämme yhdenvertaisella ja tasa-arvoisella palkkausjärjestelmällä.
Monipuolisia ja palkitsevia työtehtäviä – yhdessä mahtavan tiimin kanssa.
Kattavan perehdytyksen – käytämme vuosittain 2,5 miljoonaa euroa työntekijöidemme kouluttamiseen; apulaismyymäläpäällikkönä saat sinulle räätälöidyn perehdytysohjelman, jotta pääset mahdollisimman sujuvasti hommiin kiinni.
Hyvät edut – lidliläisenä saat kuuden prosentin henkilökunta-alennuksen, työterveyshuollon, erilaiset kumppanuusedut ja E-passin käyttöösi: jokainen työntekijämme on oikeutettu liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri- ja työmatkaetuun.
Reilun työilmapiirin ja työpaikan, jossa saat olla oma itsesi – olemme sitoutuneet tekemään töitä turvallisen työympäristön sekä yhdenvertaisuuden eteen. Arvomme ovat tehokas toiminta, arvostus, luottamus, käytännönläheisyys ja yhteisöllisyys, ja meillä toimitaan näiden mukaisesti.
Mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen ja uusiin uramahdollisuuksiin – monet meillä ovat edenneet talon sisällä, ja osoittamalla potentiaalisi myös sinulla on oiva mahdollisuus edetä esimerkiksi myymäläpäällikön tai aluepäällikön tehtäviin asti.
Tule työkaveriksemme!
Me täällä odottelemme jo innolla. Jätä hakemuksesi viimeiseen hakupäivään mennessä. Rekryprosessiin sisältyy mahdollinen puhelinhaastattelu sekä vähintään yksi varsinainen haastattelukierros, jonka yhteydessä tarkistamme myös hakijan henkilöllisyyden.
Oulun alueella on kahdeksan Lidl myymälää: Tuira, Keskusta, Haapalehto, Karjasilta, Pateniemi, Hiironen, Kempele ja Haukipudas. Tuleva myymäläsi on siis joku näistä, keskustellaan asiasta lisää rekryprosessin aikana. Oulun alueen vahvuus on vahva yhteistyö myymälöiden välillä. Jos tulet valituksi, pääset siis osaksi isompaa Lidl perhettä, jossa tukiverkosto on vahva ja muutos on jatkuvaa!
Jos vielä jotain jäi mielen päälle, soittele Aluepäällikkö Joonas Tynille 8.10. klo. 13-14 tai 14.10. 12-13 puh. 040 486 6730. Joonas on pitkän linjan lidliläinen, jonka mielestä parasta Lidlissä on juuri se, että meillä on monenlaisia osaajia töissä ja yhteistyö työkavereiden kanssa on aidosti antoisaa! Joonas kertoo sinulle mielellään lisää apparin työstä.
Kannustamme kaiken ikäisiä työnhakijoita hakemaan meille rohkeasti töihin. Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, ja sitoudumme tasa-arvoiseen sekä syrjimättömään rekrytointiin. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 16.10.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.