(Poistunut julkaisusta)

Aluepäällikkö (Pirkanmaa ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaa) / Pukkila Oy Ab
MPS

Alkuperäinen julkaisupäivä 30.3.2020

Pukkila on keraamisten laattojen suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen edelläkävijä. Palvelemme ammattilaisia ja kuluttajia kaikkialla Suomessa, mutta toimintaympäristönämme on koko Eurooppa. Toimintaamme ja suunnitteluamme johdetaan Raisiosta. Kuulumme kansainväliseen Ricchetti Group -konserniin, joka on yksi Euroopan suurimmista keraamisten laattojen valmistajista. Suomalainen asiakas, laatu ja design määrittävät kaikkea tekemistämme.

www.pukkila.com

Kehitämme toimintaamme ja haemme Tampereelle

ALUEPÄÄLLIKKÖÄ

vastaamaan Pirkanmaan ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueiden myynnistä sekä Tampereen showroomista. Tehtävänäsi on kehittää ja kasvattaa oman alueesi myyntiä eri jakelukanavissa. Asiakkainasi ovat rakennusliikkeet, arkkitehdit, rakennuttajat ja BtoB asiakkaat. Toimit alueen tiimin esimiehenä ja teet sisäisesti tiivistä yhteistyötä esimiehenäsi toimivan projektipäällikön ja koko Pukkilan osaavan organisaation kanssa.

Sinulla on tehtävään soveltuva rakennustekninen tai kaupallinen koulutus sekä aiempaa kokemusta ja näyttöjä tuloksenteosta vastaavanlaisessa tehtävässä. Arvostamme aiempaa kokemustasi myynnin esimiestehtävistä. Olet myyntinälkäinen, rohkea ja tavoitteellinen. Kannustat ja tuet omaa tiimiäsi ja joukkuepelaajana tuot oman osaamisesi ja näkemyksesi myös muun organisaatiomme käyttöön. Nautit haastavistakin asiakaspalvelutilanteista ja kommunikoit sujuvasti niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Olet tottunut työskentelemään myös englannin kielellä.

Tarjoamme sinulle itsenäisen ja vastuullisen roolin alansa tunnetuimman brändin parissa. Toimintaamme ohjaavat arvomme luotettavuus, rohkeus, positiivisuus ja yhteistyökyky.

Tartu haasteeseen ja tule rakentamaan tulevaisuutta!

Lisätietoja tehtävästä antavat Pukkila Oy Ab:n Minna Katavisto, puh. 040 661 8390 ja MPS-konsultti Harri Viitanen, puh. 040 719 9411.

Täytä hakemuslomake palkkatoiveineen ja liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si hakupainikkeen kautta 19.4.2020 mennessä.