Haemme lähihoitajia kasvavaan alueohjaajien tiimiimme työskentelemään eri puolilla pääkaupunkiseutua tai Uudenmaan kehyskunnissa. Alueohjaajan tehtävässä oma-aloitteinen ja joustava asenne ratkaisevat.
Tervetuloa Rinnekodeille!
Oletko vaihtelunhaluinen ja kiinnostunut monipuolisesti hoito- ja ohjaustyöstä? Löytyykö sinulta rohkeutta kohdata vaihtelevia tilanteita, työympäristöjä, työtovereita ja asiakkaita?
Etsimme nyt uusia osaajia kasvavaan sisäisten sijaisten tiimiimme! Sisäisenä sijaisena työskentelet vaihtelevasti erilaisten asiakasryhmiemme parissa: kehitysvammaisten ja autismikirjon asiakkaiden, ikäihmisten, päihde- ja mielenterveyspalveluiden asiakkaiden sekä lasten ja nuorten kanssa. Toimit yhteistyössä eri yksiköissämme työskentelevien lähihoitajien, hoiva-avustajien, sosionomien, sairaanhoitajien ja palveluyksikön johtajien kanssa.
Päiväsi voi muodostua esimerkiksi asukkaidemme fyysisestä ja hoidollisesta avustamisesta, ohjaamisesta, lääkehoidosta, kirjaamisesta sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Läsnäolosi on tärkeää - pyrimme kohtaamaan jokaisen asiakkaamme yksilöllisesti ja aidosti!
Vieraanvaraisen perehdytyksemme tukemana sopeudut sujuvasti eri työyhteisöihin ja saat nopeasti käsityksen tehtävistäsi. Yksikköön saapuessasi saat lyhyen tilannekatsauksen, jonka jälkeen tartut toimeen tärkeänä osana työyhteisöjämme. Monipuolista näkemystäsi arvostetaan - sinulla on tärkeä rooli myös osaamisen jakamisessa yksiköidemme välillä!
Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet, joita yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan ja viihtyisän työyhteisön.
Odotamme sinulta:
- lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
- kykyä ja aloitteellisuutta lähestyä rohkeasti uusia tilanteita sekä halua oppia uutta
- kykyä nähdä oma rooli tärkeänä osana toimintaamme
- lääkehoidon osaamista
- mahdollisuutta liikkua koko pääkaupunkiseudun (Espoo, Helsinki, Vantaa) alueella
Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:
- kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
- työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
- vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
- oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa pk-seudulta - kysy muuttovalmiista kohteistamme esim. Etelä-Haagassa, josta on hyvät bussiyhteydet eri puolille Helsinkiä
- yhteisöllisen työvuorosuunnittelun tukemaan työn ja vapaa-ajan tasapainottamista
- vaihtelevan työn, jossa kohtaat eri asiakasryhmiä ja kasvatat monipuolisesti ammatillista osaamistasi
- sinua tukevan esihenkilön sekä tiimin
- monipuolisia koulutuksia, urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia
- mahdollisuuden työsuhdepyörään
- apua oman talouden hallintaan
- 300 €/kk vaihtelevan yksikön lisän
Oletko sinä tuleva työkaverimme?
Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti! Käymme läpi hakemuksia ja teemme palkkauspäätöksiä jo hakuajan aikana oikeiden henkilöiden löytyessä. Haku päättyy 20.10.2024. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja se on kokoaikainen.
Huomioithan, että työ ei ole keikkatyötä.
Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokkasi alueohjaajan tehtävässä on G22 (2470,53-2797,08 € alan työkokemuksesta riippuen + työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät), jonka lisäksi maksamme 300 e/kk vaihtelevan yksikön lisää.
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:
Sijaisyksikön päällikkö Suvi Helenius
Ma-pe klo 9-13 p.040 831 4540
suvi.helenius@rinnekodit.fi
Rinnekodit Oy on Diakonissalaitoksen omistama yhteiskunnallinen yritys, joka tuottaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien hyväksi. Meillä työskentelee valtakunnallisesti 2 900 sote-alan ammattilaista yli 150 toimipisteessä.
#sydänmukana #elämänpoluilla