Aluehankintapäällikkö
Metsä Group

Alkuperäinen julkaisupäivä 17.5.2019

Metsä Group
Metsä Group on kestävän biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Konsernipalvelut
Metsä Groupin konsernipalveluissa työskentelee 600 viestinnän, henkilöstöhallinnon, teknologian-, IT- ja lakialan, hankintojen ja talouden ammattilaista, joiden tehtävänä on tukea konsernin ja sen liiketoiminta-alueiden strategian toteuttamista.
Lisätietoja Metsä Groupista: www.metsagroup.fi


Edeltäjän siirtyessä talon sisällä uusiin haasteisiin haemme Metsä Groupin Länsi-Suomessa ja Pirkanmaalla sijaitseville tuotantolaitoksille aktiivista

ALUEHANKINTAPÄÄLLIKKÖÄ

vastaamaan tuotantolaitosten investointi-, kunnossapito- ja paikallisista hankinnoista.

Millainen työ sinua odottaa?

Olet vastuussa alueen kuuden tuotantolaitoksen paikallisista epäsuorista hankinnoista Länsi-Suomen ja Pirkanmaan alueilla. Suurimman osan työstäsi muodostavat investointien, isojen kunnossapitotöiden sekä palveluiden hankintaan liittyvät tehtävät. Tehtäviisi kuuluvat mm. hankintojen suunnittelu, tarjouspyynnöt, sopimusneuvottelut, sopimusten teko sekä toimittajayhteistyö omalla vastuualueellasi. Synergioiden tunnistaminen ja hyödyntäminen tuotantolaitosten välillä on myös oleellinen osa työtäsi. Työtäsi ohjaavia tekijöitä ovat luotettavuus, yhteistyö, vastuullinen tuloksenteko ja uudistuminen.

Olet tuotantolaitosten ensisijainen kontakti hankinnan suuntaan. Hankintaorganisaation sisällä teet tiivistä yhteistyötä kollegoidesi sekä konsernin hankintakategorioiden kanssa.

Alueen tuotantolaitoksemme ovat:

  • Metsä Board Kaskinen, kemihierretehdas
  • Metsä Board Kyro, kartonkitehdas
  • Metsä Board Tako, kartonkitehdas
  • Metsä Fibre Kyrö, saha
  • Metsä Fibre Merikarvia, saha
  • Metsä Fibre Rauma, sellutehdas

Työn sijainti on ensisijaisesti Rauma, mutta myös jokin muu kuudesta tuotantolaitoksesta on toimipisteenä mahdollinen. Tehtävä edellyttää matkustamista tuotantolaitosten välillä.

Millaista osaamista etsimme?

Sinulla on usean vuoden kokemus hankinta-, tuotanto-, kunnossapito- tai projektitehtävissä teollisuudessa tai vaihtoehtoisesti esim. konepajateollisuudessa tai kunnossapitopalvelussa. Sinulla on vahva osaaminen hankintaprosesseista ja toimittajayhteistyöstä, hallitset eri sopimustekniikat ja sinulla on näyttöjä tuloksellisista neuvottelutaidoista.

Arvostamme omatoimisuutta sekä systemaattista ja eteenpäin katsovaa toimintatapaa. Hallitset tilanteen myös silloin kun sinulla on työn alla samaan aikaan useita erilaisia tehtäviä. Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen tai kaupallinen korkeakoulututkinto sekä hyvä englannin kielen taito.

Miksi Metsä?

Meitä ohjaa hyvä arvomaailma ja uusiutuva raaka-aine. Keskitymme kasvuun ja investoimme uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Metsän menestyksen avain ovat osaavat ja innostuneet ammattilaiset, jotka haastavat itseään jatkuvasti parempiin tuloksiin.

Tarjoamme sinulle monipuolisia tehtäviä ja mielenkiintoisia haasteita, joissa saat erinomaisen tilaisuuden kehittyä tehokkaiden tuotantolaitosten hankintatehtävissä. Saat myös näköalapaikan koko konsernin hankinnan toimintaan.

Lisätietoja ja hakeminen

Lähetäthän hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen 2.6.2019 mennessä oheisesta linkistä: https://bit.ly/2w3ae9n

Lisätietoa tehtävästä antavat Göran Hernberg 0500 409 779 (goran.hernberg@compasshrg.fi), parhaiten tavoitettavissa tiistaisin klo 16-17 ja perjantaisin 11-12 sekä Saara Hirsto 050 585 3979 (saara.hirsto@compasshrg.fi), parhaiten tavoitettavissa keskiviikkoisin klo 13-14.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1270194
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Kaskinen, Merikarvia, Pöytyä, Rauma, Tampere