Alue 6: Kesätyöntekijöitä Kurun, Ruoveden ja Virtain toimipaikkoihin
Sale Kuru, S-market Ruovesi, S-market Virrat

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.1.2019

Haemme Sale Kuruun sekä Ruoveden ja Virtain S-marketeihimme

KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ

määräaikaisiin (15-30 h/vko) työsuhteisiin myyjien tehtäviin.

Edellytämme hakijalta
- vähintään 18 vuoden ikää (1.6.2019 mennessä)
- mahdollisuutta tehdä vuorotyötä, myös juhannuksena ja viikonloppuina
- reipasta asennetta, rohkeutta hurmata asiakkaitamme
- erinomaisia tiimityöskentelytaitoja sekä valmiutta yksintyöskentelyyn
- ripeää työskentelyotetta, halua ottaa vastuuta ja oppia uutta haastavassa työympäristössä
- alan koulutus tai aikaisempi työkokemus katsotaan eduksi

Tarjoamme kesätyöntekijöillemme
- laadukkaan perehdytyksen
- paljon vaihtelevia ja monipuolisia työtehtäviä
- mahdollisuuden oppia uutta ja kehittyä kannustavassa työympäristössä

Haluaisitko Sinäkin kesäksi meidän tiimiin?

Työsuhteet sijoittuvat pääsääntöisesti kesäkuun alusta elo- tai syyskuun loppuun. Osa työsuhteista voi alkaa sopimuksen mukaan jo aiemmin kevään aikana.

Tahtotilanamme on tarjota valituiksi tulleille henkilöille työmahdollisuuksia Pirkanmaan Osuuskaupassa myös jatkossa, joten halukkuus jatkaa työtehtävissä kesän jälkeen katsotaan eduksi.

Kutsumme kaikki 1.6.2019 mennessä 18 vuotta täyttävät hakijat Ruoveden Urheilutalolla perjantaina 22.2.2019 järjestettävään rekrytointitapahtumaan.

Lähetämme kaikille ikärajaehdot täyttäville hakijoille tarkemman ajankohdan ja ohjeistuksen sähköpostitse lähempänä haastatteluajankohtaa. Varmistathan siis sähköpostiosoitteesi oikeellisuuden hakemuksessasi ja tarkkaile postilaatikkoasi. Olethan myös tarkkana, ettei viestimme eksy roskapostikansioosi.

Täytäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, viimeistään 6.2.2019. Kesärekrytoinnistamme ja tehtävänkuvistamme voit lukea tarkemmin osoitteesta www.pokrekry.fi. Haastattelussa nähdään!

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1218111
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Ruovesi, Virrat, Ylöjärvi, Pirkanmaa