(Poistunut julkaisusta)

AFC Officer
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.1.2021

OP on vahvasti tulevaisuutta visioiva finanssiryhmä. Palkkaamme jatkuvasti uusia kollegoita OP Ryhmän keskusyhteisöön, jossa kunnianhimoisimmatkin ammatilliset unelmat on mahdollista toteuttaa. Rakennamme strategisesti sellaista kulttuuria, jossa sinä saat mahdollisuudet vaikuttaa rohkeasti uudistuvien ja miljoonien suomalaisten elämää koskettavien ratkaisujen parissa, ensimmäisenä Suomessa.
 

 

Haemme nyt AFC OFFICEREITA Talousrikollisuuden torjunta -osastolle Pakoteseuranta-yksikköön Helsinkiin Elimäenkadun toimipisteeseen
 

Tehtävästä
 

Yksikössä vastaamme OP:n rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen sekä pakotteiden noudattamisen järjestelmätuetusta seurannasta sekä osallistumme järjestelmien ja menetelmien kehittämiseen. Järjestämme henkilöstöllemme koulutusta ja osallistumme aiheeseen liittyvän ohjeistuksen laadintaan ja ylläpitoon. Toimimme jatkuvassa yhteistyössä koko henkilöstön, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa.
 
AFC Officerin tehtävässä vastaat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen, pakotteiden noudattamiseen sekä asiakasriskin hallitsemiseen liittyviä järjestelmätuetun seurannan tehtävistä. Pääasiallisena vastuualueenasi on pakoteseurantajärjestelmän tuottamien hälytysten käsittely ja pakoteseurannan päivystykseen osallistuminen. Lisäksi neuvot henkilöstöä asiakkaan tuntemiseen, rahanpesun estämiseen ja pakotteiden noudattamiseen liittyvissä asioissa. Työskentelemme vuoroissa arkisin klo 8 – 18 välillä.
 
Mitä odotamme sinulta
 
Olet työssäsi huolellinen, vastuuntuntoinen ja tehokas sekä nautit työskentelystä paineen alla. Nautit rutiineista, mutta pidät myös vaihtelusta ja omaksut uusia toimintatapoja nopeasti. Osaat noudattaa ja soveltaa ohjeita ja sovittuja käytänteitä sekä tehdä niiden perusteella ratkaisuja. Lisäksi sinulla on hyvät viestintätaidot niin suullisesti kuin kirjallisestikin. Tehtävässä edellytämme suomen ja englannin kielen taitoa sekä toivomme sinulta soveltuvaa tutkintoa (esim. kaupallinen).

 

Aiempi kokemus pankkialalta ja pakoteseurannan tehtävistä sekä tietämys pakotteiden noudattamiseen liittyvistä ohjeista että käytänteistä katsotaan eduiksi.


Tarjoamme sinulle
 
Tarjoamme sinulle haasteellisen ja monipuolisen tehtävän sekä ammattitaitoisen tiimin tuen mielenkiintoisella ja kasvavalla alueella. OP:laisena saat käyttöösi vertaansa vailla olevat uramahdollisuudet ja edut.
 
Visiomme on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, henkilöstön että kumppaneiden näkökulmasta. Tämän tavoitetilan saavuttamiseksi olemme siirtyneet OP Ryhmän keskusyhteisössä ketterään, itseohjautuvaan toimintatapaan, joka antaa vapautta ja vastuuta tiimeille, nopeuttaa päätöksentekoa ja ohjaa työskentelyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vähennämme päätöksentekotasoja ja johtamisessa painottuu valmentaminen ja työn mahdollistaminen. Tällä muutoksella tavoittelemme entistä parempaa työntekijäkokemusta, asiakaskokemusta sekä toiminnan tehokkuutta.
Yrityskulttuurimme ja arjen tekemisen ytimessä ovat arvot – ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Nämä arvot ovat mahdollistaneet osuustoiminnallisen menestyksemme läpi vuosikymmenten, ja samoissa arvoissa piilee myös tulevaisuuden kulttuurimme vahvin kulmakivi.

 

Lisätiedot ja hakuohjeet
 
Mikäli haluat lisätietoa tehtävästä, tavoitat tiimipäällikkö Joonas Järvenpään puhelimitse 050 3626 369 ti 26.1. klo 12-13 ja pe 29.1. klo 12-13 tai joonas.jarvenpaa(at)op.fi.
 
Lähetä hakemuksesi viimeistään 31.1.2021.


Tehtävään valittavilta henkilöiltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.
 

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.

LI-KP1