Abilympics-kilpailujohtaja
Tietoa tehtävästä
Skills Finland järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa toukokuun viimeisellä viikolla vuonna 2027 Helsingin Messukeskuksessa ainutlaatuisen ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman. Saman katon alla kilpaillaan erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien maailmanmestaruuksista Abilympics-kilpailussa sekä nuorten ammattitaidon suomenmestaruuksista Taitaja-kilpailussa. Tapahtumaan odotetaan yli 100 000 vierasta. Haemme Abilympics-kilpailujohtajaa osaksi johtotiimiä, joka kantaa päävastuun Abilympics & Taitaja 2027 -ammattitaitokilpailutapahtumasta.
Abilympics-kilpailujohtaja vastaa Abilympics-kilpailukokonaisuudesta ja taloudesta sekä lajien toteuttamisesta yhdessä Abilympics-lajivastaavien kanssa. Osa lajeista järjestetään samoilla lajialueilla Taitaja-lajien kanssa, jolloin yhteistyötä tehdään myös Taitaja-kilpailujohtajan ja Taitaja-lajivastaavien kanssa. Työhön kuuluu myös yritysyhteistyökumppaneiden ja lisärahoituksen hankinta sekä eri tahojen työn koordinointi. Abilympics-kilpailujohtajan roolissa keskeistä on yhteistyö Abilympics-konseptin omistavan International Abilympic Federationin johdon, kansainvälisten yhteistyökumppaneiden sekä muiden maiden edustajien kanssa. Kilpailujohtajan vastuulla on luoda englanninkielinen Abilympics-tapahtumakonsepti, jota tulevat kilpailujärjestäjät voivat hyödyntää.
Abilympics-kilpailujohtaja toimii Abilympics-tiimin esihenkilönä ja johtaa noin 40 osa-aikaisesti oman työnsä ohella toimivan Abilympics-lajivastaavan työtä. Tapahtumaorganisaatio ja Abilympics-tiimi rakentuu suunnittelun edetessä.
Abilympics-kilpailujohtajaksi valittavalta edellytämme
näyttöjä esihenkilönä toimimisesta ja tuloksellisesta toiminnan johtamisesta
talous- ja hankintaosaamista ja kykyä toimia budjetin mukaisesti
erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa sekä kykyä esiintyä julkisesti suurellekin yleisölle molemmilla kielillä
hyviä neuvottelutaitoja ja näyttöjä yhteistyökumppaneiden hankinnasta
taitoa luoda hyvä työilmapiiri, sietää painetta ja pitää kiinni aikatauluista
kokemusta suurtapahtuman tuottamisesta
kokemusta kansainvälisestä ammattitaitokilpailutoiminnasta
suomalaisen ammatillisen koulutuksen ja erityisopetuksen tuntemusta
soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
Eduksi katsotaan kokemus toimimisesta kansallisissa ja kansainvälisissä ammatillisen erityisopetuksen verkostoissa sekä saavutettavuuden ja esteettömyyden ymmärrys.
Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, mukavan työyhteisön ja kansainvälisen työilmapiirin. Toimistomme sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin Kampissa. Työaikamme on liukuva ja myös etätyötä voi tehdä joustavasti. Työyhteisömme, joka koostuu Skills Finlandin vakituisista työntekijöistä, tapahtuman projektiorganisaatosta sekä laajasta yhteistyöverkostosta, on innostunut ja sitoutunut työskentelemään yhteisten tavoitteiden eteen.
Tehtävä on määräaikainen. Se alkaa sopimuksen mukaan ja päättyy 30.9.2027. Abilympics-kilpailujohtajan esimiehenä toimii Skills Finlandin toiminnanjohtaja Maria Ekroth.
Pyydämme lähettämään hakemuksen palkkatoiveineen 30.10.2024 mennessä toiminnanjohtaja Maria Ekrothille. Haastatteluun kutsutuille lähetetään erikseen tieto.
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 30.10.2024 mennessä! Hakemuksen voit lähettää sähköpostilla. Katso tiedot "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Lisätietoja: Lisätietoja tehtävästä antaa Skills Finlandin toiminnanjohtaja Maria Ekroth, puh. 040 707 9114, maria.ekroth@skillsfinland.fi. Tiedustelut puhelimitse tiistaina 1.10. klo 11.30–12.30, torstaina 10.10. klo 12.30–14 ja keskiviikkona 23.10. klo 9–10, ja muina aikoina sähköpostilla.