Aamusiivooja
Lassila&Tikanoja Oyj

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 12.1.2022

Tehtävämme on pistää kaikki ihmisen tuottama uudelleen käyttöön, kenties joskus vielä avaruudestakin. Mutta juuri nyt meillä on runsaasti avoimia työtehtäviä maapallolla! Liity remmiin mukaan ja tule meille

 

 

SIIVOOJAKSI TURKUUN

 

Pesti on osa-aikainen ja vakituinen, jossa työtä tehdään lauantaiaamuisin klo 06:00-09:00 Tehtävänäsi on huolehtia myymälän yleisten tilojen ja kahvilatilojen puhtaanapidosta ja viihtyvyydestä reippaalla ja iloisella asenteella. Tämä työ sopii siis loistavasti esimerkiksi opiskelijalle tai lisätienestiä hakevalle! Työkohteeseen pääset sukkelasti joko autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla.

 

Toivomme hakijalta ennen kaikkea luotettavuutta, joustavuutta ja valmiuksia toimia itseohjautuvasti. Arvostamme positiivista palveluasennetta, eli hymyn tuominen työyhteisöön on ehdottoman tärkeää!  Aikaisempi työkokemus katsotaan eduksi, hyvä siivoussilmä ja ote mopista ovat toki plussaa, mutta ei välttämätöntä sillä perehdytämme sinut huolellisesti tehtävään. Asiakaspalveluasenteesi on oltava kohdallaan, koska kohteessa on läsnä työntekijöitä ja asiakkaita työpäiväsi ajan. 

 

 Saat meiltä:

- Työhösi hyvän perehdytyksen ja halutessasi tuemme sinun oman koulutus- ja urapolkusi rakentamista talon sisällä.

- Loistavat esihenkilösi pitää sinusta huolen sekä tukee päivittäisessä tekemisessä.

- Hyvät ja asianmukaiset työvälineet.

- Ison talon henkilöstöetuuksia mm. laaja työterveyshuolto, mahdollisuus liittyä sairaskassamme jäseneksi sekä osallistuminen henkilökuntakerhojen toimintaan

- Kiinteistöpalvelualan TES (palkkaluokka 2) mukaisen palkan

 

Me L&T:llä odotamme innolla hakemustasi tehtävään! Mikäli sinulla herää kysymyksiä tähän työhön tai rekrytointiin liittyen, voit lähettää viestiä osoitteeseen rekry@lassila-tikanoja.fi. Muista lisätä viestiisi työilmoituksen viisinumeroinen tunnus, jonka löydät sivun yläreunasta otsikon vierestä. Huomioithan, ettemme ota hakemuksia vastaan sähköpostin kautta.

 

Millaista siivoustyö on L&T:llä? Katso oheisesta linkistä:
https://www.lt.fi/fi/tyonhakijat/lt-tyonantajana/siivoustyo

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1551230
  • Tehtäväalue: Kiinteistöpalvelu ja puhtaanapito
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 26.1.2022
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Rekrytiimi L&T
  • Puhelin: 010 636 111
  • Sijainti: Turku