(Poistunut julkaisusta)

2 kesätyöntekijää, talojen ja siltojen rakennesuunnittelu
Pontek Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.1.2020

Solwers on rakennetun ympäristön konsultointia tekevä konserni, johon kuuluu 15 yritystä, joista 2 sijaitsee Ruotsissa. Konsernin palveluksessa on noin 270 ammattilaista. Liikevaihtomme on noin 30 miljoonaa euroa. Konserni kasvaa koko ajan yritysostojen ja orgaanisen kasvun kautta.

Solwers-yhtiöt toimivat itsenäisinä yrityksinä vaalien maan parasta erikoisosaamista ja sitä kulttuuria, joka on tehnyt niistä oman alansa huippuja. Vannomme pienten työyhteisöjen nimeen, joissa asiantuntijat pääsevät kehittämään omaa osaamistaan ja keskittymään siihen, mistä nauttivat.

Pontek on osa Solwers-konsernia. Yritys on perustettu vuonna 1966. Tarjoamme asiakaslähtöistä ja monipuolista rakennesuunnittelupalvelua yksityisille ja julkisille rakentajille. Erityisosaamistamme ovat silta- ja erikoisrakenteet sekä korjausrakentaminen. Toimipisteemme sijaitsee Espoon Nihtisillassa.

Tutustu meihin osoitteessa www.solwers.fi ja www.pontek.fi.

Kiinnostaako sinua kehittyä asiantuntijoidemme sparraamana monipuolisten projektien parissa rakennetekniikan huippuosaajaksi?

Haemme nyt

KAHTA KORKEAKOULUOPISKELIJAA KESÄTÖIHIN RAKENNESUUNNITTELUN TEHTÄVIIN

Tehtävässä pääset suunnittelemaan Suomen merkittävimpiä uudis-, korjaus- tai siltakohteita. Työskentelet kokeneemman kollegan kanssa osana motivoitunutta tiimiämme. Toimistomme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella osoitteessa Kutojantie 2, Espoo.

Kesällä 2020 käynnissä olevia kohteita ovat mm.

  • 200-vuotiaan arvokiinteistön perusparannuksen suunnittelu
  • 100-vuotiaan arvokiinteistön peruskorjaus hotellikäyttöön
  • Lillholmenin sillan rakennussuunnittelu
  • Veturitien ylikulkusillan työmaapalvelu
  • Tourujoen kunnostuksen rakennussuunnittelu

Haemme rakennesuunnittelijoita, jotka palavat halusta päästä ratkomaan haasteita sekä toimimaan huippuasiantuntijoiden joukossa kehittämässä asiantuntijuuttamme ja palveluitamme. Kesäharjoittelu on ensimmäinen askel ammattiurallesi – haluamme sitoutua sinuun ja kehittämiseesi urasi alusta alkaen.

Työssä suunnittelet ja mallinnat rakenteita erilaisten suunnitteluohjelmien avulla. Sinulla on mahdollisuus työstää betonirakenteita uudis- tai korjausrakennuskohteissa tai silta- ja erikoisrakenteita.

Tehtäviisi voi kuulua osaamisesi mukaan esimerkiksi:

  • kantavien rakenteiden suunnittelua
  • FEM-laskentaa
  • tietomallintamista
  • parametrista tietomallintamista
  • betonirakenteiden korjaussuunnittelua
  • rakennusfysikaalista suunnittelua

Toivomme sinulta

  • käynnissä olevia rakennusalan korkeakouluopintoja
  • sujuvaa suomen kielen taitoa
  • hyvää työmotivaatiota ja rehtiä asennetta
  • halua kehittyä ja määrätietoisuutta
  • uteliaisuutta ja motivaatiota uuden oppimiseen
  • oma-aloitteellisuutta
  • kokemusta AutoCad-ohjelman tai Teklan käytöstä
  • kokemus laskentaohjelmien käytöstä katsotaan sinulle eduksi
  • eduksi katsotaan myös aiempi rakennusalan työkokemus

Sinun ei tarvitse olla valmis asiantuntija, vaan tuemme monipuolisesti ammatillista kasvuasi. Esimiehemme ja työkaverisi ovat valmiita auttamaan sinua. Odotamme, että sinulla on uteliaisuutta ja motivaatiota uuden oppimiseen.

Tarjoamme sinulle

Meillä tekemisesi näkyy konkreettisesti ja pääset kokemaan, miltä tuntuu, kun omaa kohdetta rakennetaan työmaalla. Saat käyttöösi nykyaikaiset työmenetelmät, monialaisten asiantuntijoiden tuen osana innostavaa ja osaavaa työyhteisöä sekä mahdollisuuden edetä urallasi.

Tarjoamme monipuolisten työtehtävien lisäksi mm. rauhalliset toimitilat ja modernit työvälineet, osaamista vastaavan palkan sekä hyvin laajan työterveyshuollon.

Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, koska täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Työt alkavat viimeistään toukokuussa 2020.

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen 29.2.2019 mennessä sähköpostitse osoitteeseen johan.rosqvist@pontek.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa Johan Rosqvist, johan.rosqvist@pontek.fi, puh 041 545 6574.