Työuran alussa

Työpaikan käytösetiketti

Uusi työpaikka on aina tulikoe. Rekrytointikonsultti Pia Igonin vinkeillä selviät ensimmäisestä työviikosta kunnialla.

Edessä ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa. Olo on jännittynyt ja vatsassa kipristelee. Miten työpaikalla tulisi käyttäytyä tehdäkseen hyvän vaikutuksen?

Henkilöstöpalveluihin keskittyneen Eilakaislan rekrytointikonsultti Pia Igoni haastattelee usein uransa alussa olevia nuoria. Koska hänen tehtävänsä on löytää sopivimmat työntekijät asiakasyritystensä tarpeisiin, tietää hän hyvin, mitä yritykset nuorilta työntekijöiltään odottavat.

”Työnantajat arvostavat erityisesti reippautta ja sosiaalisuutta. Tärkeintä on, että haluaa oppia ja kehittyä. Kun asenne on kohdallaan, voi kaiken muun opetella”, Igoni sanoo.

Hyviin käytöstapoihin kuuluu asiallinen pukeutuminen. Resuiset, likaiset tai liian paljastavat vaatteet eivät sovi työpaikalle. Igonin mukaan työnantajien on usein vaikeaa ottaa asiaa puheeksi nuoren kanssa. Vaikka työpukeutuminen on nykyään aiempaa vapaampaa, voi astetta konservatiivisemmalla tyylillä saada itselleen lisää uskottavuutta.

Kysy reilusti neuvoa

Monilla yrityksillä on uusille työntekijöille suunnattu perehdytysohjelma,  jonka tarkoitus on auttaa työntekijää sopeutumaan työyhteisöön. Usein ohjelmaan kuuluu perehdyttäjä, jonka vastuulla on esitellä paikkoja ja tutustuttaa tulija muihin työntekijöihin.

Jos ohjeistusta ei ole, voi sellaisen luoda itse.

”Voit kysyä muilta, mitä työssäsi tulisi oppia ja olisiko jollakin aikaa tutustuttaa talon tapoihin. Yleensä ihmiset pitävät siitä, että heiltä pyytää apua”, Igoni neuvoo.

Koska esimiehet ovat usein varsin kiireisiä, kannattaa käytännönasioissa kääntyä ennemmin kollegoiden puoleen.

Työpaikalla vallitsee aina tietty hierarkia ja roolitus. Oman paikkansa löytämiseksi kannattaa tarkkailla, kuinka välittömästi muut käyttäytyvät toisiaan ja esimiehiään kohtaan. Usein yrityksen työkulttuurista voi päätellä paljon jo työhaastattelussa.

Parhaiten oppii kuuntelemalla

Koulunpenkiltä työelämään siirtyessään moni nuori suhtautuu alaansa ideologisesti. Vaikka työpaikan käytännöissä olisikin muutostarpeita, kannattaa suuret uudistusvisiot pitää ainakin aluksi omana tietonaan. Voihan olla, että monia tapoja on jo kokeiltu ja silti päädytty tekemään asiat nykyisellä tavalla.

Hyvä tapa tutustua muihin on kysellä työkokemuksesta ja harrastuksista tai vaikka päivän uutista. Omasta elämästä ei tarvitse kertoa kaikkea. Vaikka työkaverit ja esimies vaikuttaisivat miten mukavilta, ei heille tarvitse kuvailla villin viikonlopun tapahtumia yksityiskohtaisesti. Kun lisäksi päättää ettei pui työasioitaan Facebookissa, ei tarvitse pelätä vahingossa paljastavansa yrityksen salaisuuksia.

Juhlitaan maltilla

Juhlat ja muut illanvietot ovat hyvä tilaisuus tutustua työkavereihin paremmin. Juhlatuulella ollessaan kannattaa muistaa, että seuraavana päivänä tai viimeistään maanantaina samat ihmiset on kohdattava päivänvalossa.

Pahoja ylilyöntejä työsuhteissa sattuu Igonin mukaan kuitenkin harvoin. ”Hyvällä kotikasvatuksella työyhteisössä pärjää yleensä oikein hyvin.”

Työpaikan taskuetiketti

Pukeudu siististi ja asiallisesti. Liian paljastavat vaatteet eivät sovi työpaikalle.

Ole täsmällinen. Noudata työaikoja ja saavu palavereihin ajoissa. Muista tervehtiä ystävällisesti kaikkia läsnä olevia.

Ilmoita menoistasi etukäteen ja kysy lupa pidemmälle poissaololle.

Erilaisuus on rikkautta. Tutustu avoimin mielin eri ikäisiin työtovereihisi ja ole kiinnostunut heidän osaamisestaan.

Kysy rohkeasti neuvoa uusissa asioissa. Monet kollegasi ovat vain ilahtuneita päästäkseen auttamaan sinua.

Hymy ja aurinkoinen asenne ovat mukava tapa ilahduttaa kollegoitasi joka päivä.