Kesätyötarinat

Robottien ohjelmoinnissa OP:lla saa käyttää omaa luovuuttaan

OP

Tule osaksi Suomen houkuttelevinta ja suurinta finanssialan yritystä!

Ville Seeste oli kesätöissä OPlla robottien ohjelmoinnin parissa. Työssään Ville on päässyt näkemään, miten työyhteisössä kehitetään softaa ja miten tiimissä toimitaan.

Millainen toimenkuvasi on ja mitkä tehtävät kuuluvat vastuullesi?

Kehitän Pepper-robotteihin kaikennäköistä isoa ja pientä toiminnallisuutta ja taustapalveluja. Työni on todella monipuolista ja pääsen kehittämään myös omia ideoitani. Ensimmäinen tehtäväni oli ohjelmoida robotti vastaamaan kysymyksiin asuntomessuilla. Lisäksi olemme esimerkiksi ohjelmoineet robotit kertomaan, millainen sää on ja auttamaan asiakaspalvelussa. Tylsää päivää ei ole ja tehtävät vaihtelevat paljon. Meillä on listat pienistä ja isoista hommista, joita hoidetaan prioriteettien mukaan. Isommat hommat liittyvät kokonaisuuksiin ja pienet ovat yksittäisiä parannuksia.

Millainen on koulutustaustasi?

Opiskelen tieto- ja viestintätekniikkaa Leppävaaran Metropoliassa. Pääaineeni on Smart Systems. Tällä hetkellä teen töitä opiskelujen ohessa. Minulla on joustava työaika, jotta pystyn keskittymään myös opintojeni edistämiseen. Teen keskimäärin töitä noin kahdeksan tuntia viikossa.

Mikä sai sinut kiinnostumaan kesätyöstä OP:lla?

Mielestäni robottien kanssa touhuaminen kuulosti aika siistiltä ja lisäksi työtehtävät olivat monipuolisia. En aluksi uskonut, että pääsisin tänne, koska kyseessä oli ehkä mielenkiintoisin tehtävä jota hain. Onneksi kävi hyvä tuuri ja sain tämän.

Millaisia odotuksia sinulla oli kesätyön suhteen?

Minulla ei tainnut olla kauheasti odotuksia kesätöiden suhteen. Pääsin ensimmäistä kertaa oman alan hommiin, eli kaikki oli siinä mielessä uutta.

Miksi olet kiinnostunut juuri tästä alasta?

Se on jännää. Tykkään puuhata tietokoneiden kanssa, joten äiti ehdotti, että lähtisin opiskelemaan alaa. Koulussa innostuin koodaamisesta. Ennen opiskelujen alkamista en oikeastaan osannut koodata ollenkaan ja olin ihan pihalla ensimmäisen puoli vuotta, ennen kuin innostuin tästä toden teolla.

Millaisten tehtävien parissa toivoisit työskenteleväsi tulevaisuudessa?

Haluaisin kehittää uusia teknologioita, itse asiassa aika samantyylistä työtä kuin mitä teen nytkin. Luovaa työtä kun pääsisi tekemään, niin olisin aika tyytyväinen. Ohjelmistokehitys on todella kansainvälinen ala, eli ehkä teen joskus töitä jossain lämpimässä.

Mitä olet oppinut kesätyössäsi?

Olen oppinut kaikennäköistä, eniten siitä miten hommia tehdään oikeassa maailmassa. Koulussa olen tietysti tehnyt projekteja, mutta tässä positiossa näkee, miten työyhteisössä kehitetään softaa ja miten tiimissä toimitaan. On myös ollut todella mielenkiintoista seurata, miten kokeneemmat työntekijät hoitavat asioita ja heidän koodejaan tutkimalla oppii paljon. Erityisen iloinen olen siitä, että opin sellaista, mitä oma pääaine ei kata. On hyvä, että saan monipuolistettua osaamistani.

Millainen työnantaja OP on ollut?

Tosi hyvä. Olen viihtynyt täällä todella hyvin ja varsinkin alussa minusta pidettiin hyvää huolta. Toimistolla ei tarvinnut palloilla tietämättömänä vaan asiat kerrottiin selkeästi.

Miten perehdyttäminen oli järjestetty?

Perehdytys oli todella kattava. Ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa tiloihin ja kävimme läpi työtehtävät yleisellä tasolla. Esimiehen avulla pääsi hyvin alkuun ja viikossa oli suhteellisen perehtynyt olo. Mielestäni oli mukavaa, että oikeita töitä pääsi tekemään nopeasti ja alusta lähtien oli selvää, mikä minun roolini on. Yleisesti arvostan sitä, että työntekijöistä välitetään ja ainakin oma esimieheni käy tasaisin väliajoin kyselemässä, miten minulla menee.

Mikä on parasta työssäsi?

'Parasta on, kun huomaan, että saan jotain aikaiseksi ja olen hyödyksi. Tässä työssä tulee myös hetkiä, jolloin asiat eivät etene ja se ärsyttää, mutta niistä selviäminen onkin sitä mahtavampaa.

Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma työssäsi?

Mielestäni on erityisen ilahduttavaa nähdä, miten innoissaan jengi on meidän roboteista. Varsinkin lapset hullaantuvat usein täysin.

Minkälaisia ominaisuuksia työssäsi tarvitaan? Tässä työssä on oltava pitkät piuhat, koska kaikki ei aina etene ja toimi toiveiden mukaan. Työntekijän on myös oltava kiinnostunut omasta tekemisestään, koska muuten ei jaksa puskea ongelmien läpi. Ohjelmoinnissa käytän Javaa ja Pythonia, eli nekin on tietysti hyvä osata.

Miksi suosittelisit tätä alaa muille nuorille?

Suosittelen alaa, koska ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tulevaisuudessa on paljon hommia moneen muuhun alaan verrattuna. Eli jos tietokoneet yhtään kiinnostavat niin go for it! OPta suosittelen, koska täällä on rento ja nuorekas ilmapiiri sekä joustava työnantaja. Olen ainakin omalla kohdallani päässyt tekemään asioita todella vapaasti ja saanut hyödyntää omaa osaamistani. On annettu vastuuta ja mahdollisuus kehittää myös omia ideoita.  

Teksti&kuva: Charlotta Forsberg

Lue lisää OP:sta kesätyönantajana

 Artikkeli on tehty yhteistyössä OPn kanssa.