Miksi nuori tippuu työelämästä?

Nuorten pitkäaikaistyöttömyyden ja syrjäytymisen takaa löytyy monta tarinaa, mutta myös paljon yhteisiä nimittäjiä. Syrjäytynyttä ei auteta pikaratkaisuilla, mutta tuen keskittäminen kouluihin olisi Me-säätiön Ulla Nordin mukaan hyvä ajatus.

Koulutus on tärkeää, joskin nyky-yhteiskunnassa myös välttämätöntä. Tietotyövetoisesta työelämästä ei nimittäin enää löydy tilaa  paikkoja nuorille, jotka kasvaisivat työelämään mieluummin tekemällä kuin koulunpenkillä.

Vaikka nuorisotyöttömyys on viime vuosina ollut laskussa, lasku koskee ensisijaisesti koulutettuja nuoria, joiden työllisyyskehitys on ollut myönteistä ja jotka ovat olleet työttömänä vain lyhyitä jaksoja. Pitkään työttömänä olleiden nuorten kohdalla vastaavaa parannusta ei ole näkyvissä.

–  Viimeisen vuosikymmenen aikana työelämästä ovat vähentyneet merkittävästi työt, joihin pääsisi ilman koulutusta. Myös työelämän kasvavat vaatimukset ja tarve menestyä luovat monille tulevaisuutensa suhteen epävarmoille nuorille valtavasti paineita, nuorten syrjäytymistä vastaan taistelevan Me-säätiön toiminnanjohtaja Ulla Nord sanoo.

Pelifirma Supercellin perustajien Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan perustama Me-säätiö analysoi syrjäytymiseen vaikuttavia tekijöitä monilla mittareilla. Yksi niitä on Syrjässä-laskelma, joka perustuu TE-toimistojen asiakasrekistereiden tietoihin. Otsikon alle lasketaan alle 29-vuotiaat nuoret, jotka eivät ole koulutuksen piirissä tai työllistyneet työntekijänä tai yrittäjänä. Säätiön kunnianhimoisena tavoitteena on kitkeä lasten ja nuorten syrjäytyminen Suomesta vuoteen 2050 mennessä.

Luottamus tulevaisuuteen horjuu

Tavallisin syy alle 29-vuotiaiden nuorten pitkäaikaistyöttömyyteen ja syrjäytymiseen on peruskoulun jälkeisen tutkinnon puuttuminen. Eniten Nord on huolissaan työkyvyttömyyseläkkeelle jääneistä, alle 29-vuotiaista nuorista, joiden määrä kasvaa muutamalla prosentilla vuosittain.

Suurin syrjäytymisriski koskee nuoria, jotka joutuvat lastensuojelun sijoittamiksi 12–16 -vuoden ikäisinä. Syrjäytyneitä yhdistää yleisimmin myös toisen asteen tutkinnon puuttuminen sekä mielenterveyslääkkeiden käyttö nuoruusiässä.

Myös vanhempien kouluttamattomuus periytyy usein lapsille vaikuttaen heidän valintoihinsa ja opiskelumotivaatioonsa. Nordin mukaan Suomessa voidaan monissa paikoissa puhua rakenteellisesta, yli sukupolvien periytyvästä syrjäytymisestä.

– Monella syrjäytyneellä nuorella on huonoja kokemuksia peruskoulusta, jossa he kokevat jääneensä vaille tarvitsemaansa tukea tai ymmärrystä. Taustalla voi olla myös koulukiusaamista, yksinäisyyttä, kotivaikeuksia tai traumoja, jotka vaikeuttavat olemista ja oppimista. Näiden tekijöiden kasautuminen vähentää nuorten tulevaisuudenuskoa ja saa maailman näyttäytymään epävarmana ja ahdistavana.

Yläkoulusta saadulla todistuksella on iso merkitys siihen miten tulevaisuus muodostuu ja millaiset mahdollisuudet nuorella on jatkokoulutukseen. Meidän tulisi tarjota enemmän tukea alle seiskan keskiarvon oppilaille, joiden motivaatio opiskeluun ei ehkä ole murrosiän takia kovin korkealla.

– Yksi ongelma on, että yhteiskunnassamme nuorten ongelmiin pyritään hakemaan liian nopeita ratkaisuja. On epärealistista ajatella, että 20 vuoden aikana rakentunut vaikea elämäntilanne korjautuisi muutamassa kuukaudessa.

Lisää tukea kouluihin

Monen nuoren ahdinko pohjautuu siihen, etteivät he tunnista vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Siksi moni on valinnut ammattikoulussa täysin väärän alan, jättänyt opinnot kesken ja jäänyt kotiin. Vähitellen koko arjen ja oman elämän hallinta on liukunut käsistä.

Nuorta auttaessa tärkeintä on saada kiinni rutiineista ja saada esimerkiksi päivärytmi kohdalleen. Vasta kun arjen perustoimintavalmiudet ovat kasassa, on mahdollista lähteä miettimään suurempia kuvioita. Alkuun päästäkseen nuori tarvitsisi oman vastuutyöntekijän, joka olisi vieressä auttamassa ja varmistamassa tilannetta.

Nyt kun uusi hallitus haluaa nostaa oppivelvollisuusiän 18 vuoteen, pitäisi Nordinin mukaan miettiä, kuinka parantaa epämotivoituneiden oppilaiden opiskelumotivaatiota ja auttaa heikommin pärjääviä.

Se tarkoittaisi olemassa olevien resurssien parempaa kohdentamista ja yhteistyötä eri ammattilaisten välillä.

– Tällä hetkellä tukitoiminnot on hajautettu eri instansseille ja niiden piiriin pääseminen on usein hankalaa. Sen sijaan voisimme tuoda avun kouluihin, niin että nuoriso- ja sosiaalityön ammattilaiset toimisivat opettajien rinnalla. Se vähentäisi tasoittaisi todella ylikuormitettujen koulukuraattorien työtaakkaa ja mahdollistaisi erilaista tukea tarvitsevien oppilaiden auttamisen.

Anna Väre