Jaa linkki ystäville Bookmark and Share

Lisäpäiväoikeus


Ennen vuotta 1950 syntyneet

Vuonna 1949 tai aikaisemmin syntyneillä oli lisäpäiväoikeus, mikäli hakija oli täyttänyt 57 vuotta, ennen kuin 500 päivän enimmäisaika täyttyi. Näille kassan jäsenille maksetaan päivärahaa sen kuukauden loppuun, jolloin he täyttävät 60 vuotta, jonka jälkeen heidän on mahdollista hakea työttömyyseläkettä.

Jos vuonna 1949 tai aikaisemmin syntynyt henkilö täyttää 60 vuotta ennen enimmäisajan täyttymistä, maksetaan päivärahaa sen kuukauden loppuun, jolloin 500 päivän enimmäisaika täyttyy. Tämän jälkeen hänen on mahdollista hakea työttömyyseläkettä.

Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneet

Vuoden 2003 alusta tulleen muutoksen perusteella ns. lisäpäiväoikeus korvaa työttömyyseläkkeen vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneiden osalta. Käytännössä tämän uuden säännöksen mukaisia lisäpäiviä sovelletaan ensi kertaa vuonna 2009, jolloin vuonna 1950 syntyneet tulevat 59 vuoden ikään.

Lisäpäiväoikeuden ikäraja nousi näiden 1950 syntyneiden henkilöiden osalta 57 vuodesta 59 ikävuoteen.

Vuonna 1950 tai sen jälkeen syntyneiltä henkilöiltä edellytetään lisäpäiväoikeuden saamiseksi, että henkilö on täyttänyt 59 vuotta ennen kuin 500 päivän enimmäismaksuaika on täyttynyt ja että hän on ollut työssä viisi (5) vuotta viimeisen kahdenkymmenen (20) vuoden aikana. Tällöin päivärahaa voidaan maksaa sen kalenterikuukauden loppuun, jona hän täyttää 65 vuotta.

1955 jälkeen syntyneillä on oikeus lisäpäiviin, jos henkilö täyttää 60 vuotta ennen enimmäisajan täyttymistä ja että hän on ollut työssä viisi vuotta viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana.