Katso työnantajan avoimet työpaikat Oikotiellä

Lupa loistaa

Menestys Canonilla perustuu haluun kehittää liiketoimintaamme sekä kykyyn hyödyntää omaa osaamistaan. Canon on jatkuvasti kiinnostunut rekrytoimaan kyvykkäitä ja motivoituneita ihmisiä palvelukseensa. Canon on haluttu työnantaja, joka panostaa paljon henkilöstöönsä esimerkiksi koulutusten ja osaamisen kehittämisen muodossa. Rekrytoimme asennetta ja potentiaalia - Canon-henkisiä tekijöitä. Liity tiimiin.

Lue lisää Canonista

Huipulla tavataan

Canon on huipputason organisaatio, joka kehittää tuotteitaan ja toimintaansa jatkuvasti. Kehityksen takaavat osaavat työntekijämme. Myynti- ja palveluorganisaationa rekrytoimme eniten myynnin tehtäviin, mutta mielenkiintoisia työpaikkoja meillä on myös esimerkiksi markkinoinnin, tekniikan alan, konsultoinnin tai taloushallinnon tehtävissä. Osana globaalia Canon-ryhmää tarjoamme mahdollisuuksia myös kansainväliseen urakehitykseen.

Suomessa ja ulkomailla

Helmi joka kuoressa

Yritystoimintaamme ohjaavaa perusfilosofiaa kuvaa ilmaisu Kyosei, joka merkitsee elämistä ja työskentelemistä yhdessä yhteisen hyvinvoinnin eteen. Kyoseihin liittyy oleellisesti aktiivinen pyrkimys ihmisen, teknologian ja luonnon väliseen tasapainoon. Se luo pohjan niin ikään yhteiskunta- ja ympäristövastuullemme.

Canonilaisen toimintakulttuurin taustalla on joukko yhteisiä tekijöitä, kuten yhteiset arvot, 3 Selfs –periaatteet ja Kyosei-yritysfilosofia. 3 Selfs -periaatteilla on pitkä historia Canon-hengen taustalla. Ne ohjaavat jokaisen canonilaisen käyttäytymistä suhteessa itseemme ja toisiimme.

1. Itsetuntemus - Ymmärrän itseäni, oman roolini ja asemani
2. Itsemotivointi - Olen aloitteellinen ja tartun aktiivisesti eteen tuleviin tehtäviin
3. Itsejohtaminen - Johdan itseäni ja tekemisiäni vastuuntuntoisesti

Canonin yrityskulttuuriin sisältyy yrittäjähenkisyys ja annos tervettä kilpailua - sisäistä dynamiikkaa. Leimaa-antavin piirre on kuitenkin yhteenkuuluvuuden henki. Canon on joukkue, jonka vahvimpana voimana on hyvä yhteispeli.

Mitä on canonilaisuus?